Punainen Poni

Kadonneet kuukaudet

2010-08-24T08:12:00.003+03:00

Jostain syystä kaikki tuoreimmat blogimerkintäni ovat hävinneet, ajattelin. Mutta totta taitaa olla pikemminkin se, ettei ole blogimerkintöjä vuodelta 2010. Jonnekin ovat siis hävinneet ne kuukaudet, talven lumiset ratsastukset pimeällä pellolla, pakkasessa. Aurinkoiset keväthanget, vihreälle totuttaminen, kesäkuun valoisat yöt. Paarmoistakin on jo päästy.

Pitäähän sitä kerran kesässä loikkia este tai pari...

Säpsy on viettänyt kesän virikkeellistä elämää. Se on ollut minun valmennusratsuni sekä Jykke Malmströmin että Sarah-Jane Clarken tunneilla ja terapiaratsuni metsässä. Se on toiminut seuraponina kentällä, kun tallinpitäjämme ja "maestromme" Noora kouluttaa nuorikkoja ratsastuksen saloihin. Se on kiltisti kuljettanut 9-vuotiasta Idaa pidemmälle ratsastuksessa, sekä toiminut leiriponina hieman vanhemmalle Julialle. Lisäksi Säpsy on lakannut olemasta Vollen sydänkäpy (vieroitimme rakastuneen pariskunnan toisistaan tänä kesänä) ja toiminut Pinkun laidunkaverina sekä naapurilaitumen nuorten neitien Lempin, Lissun ja Viivin päällekatsojana. Viimeisten viikkojen aikana se on lisäksi ollut siententähystystorni (hevosen selästä näkee hyvin kantarellit polun varrella) ja sydänsurujen korjaaja. Häppystä (Emmi 2v. versio Säpsystä) on moneksi.

Säpsy ja Ida lasten pienissä kouluratsastuskisoissa kotona (6 osallistujaa, ja kakkossija tuli!)

Kuvat: Minna Kiiso.

We wish you a merry Christmas...

2009-12-23T08:48:00.004+02:00

Toivottavasti lunta riittää pitkälle ensi vuoden puolellekin. Jos kohta kenttä olikin koko syksyn vallan hyvässä kunnossa, kiitos kunnon huollon, lumi avaa myös uusia mahdollisuuksia. Pellolla voi ratsastaa mielin määrin matalalta paistavan auringon valossa ja avarasta tilasta innostuen. Joulupukkikin pääsee Hakan vetämän reen kyydissä kylille huomenna (viime vuonna taisi mennä kärrykyydiksi), meidän jouluratsastuskulkueemme saattelemana.

Säpsyltä suukko hyvän joulun toivotukseksi!

Aurinkoa ja keltaisia lehtiä

2009-10-26T08:13:00.003+02:00

Syksy on ollut harvinaisen kaunis. Siihen on mahtunut monta metsäkävelyä, auringon paistaessa matalalta keltaisten lehtien lomasta ja hevosten astellessa rennosti kapeaa hiekkatietä pitkin.

Loppukesä oli tapahtumarikas. Pääsimme Säpsyn kanssa osallistumaan kotitallilla Sarah-Jane Clarken valmennukseen ja hänen harjoituksiaan olemme jatkaneet, mikä on näkynyt selvästi ainakin Säpsyn selän hyvinvointina ja lisääntyneenä notkeutena. Tällä viikolla valmennukset ovat Niihamassa. Säpsyä en raaski ottaa mukaan stressaamaan kuljetuksesta, etenkin kun Volle-kaveri ei osallistu, sen kanssa Säpsyn olisi voinut traikkuun pakatakin. Saan lainahepaksi nuoren Huilan.

Syyskuun alussa Säpsy-pahalainen päätti näyttää uudelle tallityöntekijälle ja karkasi laitumelle vietäessä. Poni laukkaili laidunpeltoa edestakaisin riimunnaru jaloissa, eikä antanut kiinni, ennen kuin Noora tuli hätiin. Kepponen koitui tekijänsä kohtaloksi: illalla huomasin takasen jänteessä pullistuman ja lievää turvotusta. Ehdin jo pelätä pahinta, mutta viikon lepo ja kuukauden kevyt ratsastus (lähinnä käyntiä, ravia suorilla urilla myöhemmin) paransi vaivan, joka taisi olla lievä venähdys, vaikka pullistuma pahalta näyttikin. Turvotus oli hyvin lievää ja kipureaktio hyvin pieni, verrattuna yhdeksän vuoden takaiseen jännevenähdykseen (samassa jalassa).

Karkuretkeä lukuunottamatta Säpsy on ollut koko syksyn kiltti kuin enkeli. Se vaikuttaa tyyneltä, aikuiselta!?!, onnelliselta ja hyvinvoivalta. Ida 8v. on siirtynyt kesän ja syksyn myötä shettisratsastajasta Säpsy-kuskiksi ja viime viikkona aloittivat laukkaharjoituksetkin yhdessä. Säpsy on uskomattoman rauhallinen, kiltti ja tottelevainen, ja Idalla on vahva luottamus poniin. Yhteinen ruusuketilikin on ratsukolla avattuna: lasten leikkimielisissä kisoissa kouluradalla tuli sijoitukseksi 3. ja este(maapuomi)radalla voitto kotiin ja sinivalkoinen ruusuke. Säpsy oli elementissään, kun näki puomiradan ja suoritti tehtävän ylivoimaisella ajalla ja puhtaasti.

Ida huolehtii osaltaan Säpsyn liikutuksesta, itse käyn ratsastamassa nelisen kertaa viikossa. Ehkä kesämahakin ohentuu tällä viikkoaikataululla... :)

Uusi ihastus

2009-07-06T14:04:00.004+03:00

Säpäkkä sinkkutyttö Säpsäys on löytänyt taas uuden rakkauden. Uusi poikakaveri joka kesälle...

Uusi mies ei olekaan yllättäen tilan korskea jalostusori Leevi, sen äänekkäät lähentelyt (aidan takaa) saavat korkeintaan osakseen laimean vilkaisun. Säpsyn sydämen valloitti tänä kesänä hieman varttuneempi herrasmies Volle. Pariskunnan kuhertelua (ks. kuva) yhteisellä laitumella saavat seurata niin seurueen kolmas pyörä Pinkku kuin parin laidunlohkon päässä yksinäistä poikamieskesää viettävä, parin vuoden takainen heila Viki.

Säpsyn ja omistajansa kesäloma oli ja meni, samalla taisivat mennä myös Suomen helteet tältä kesältä. Paluu arkeen alkaa pikkuhiljaa.
Helteiden jäljestä seuranneet sateet saivat myös mutamonsterin palaamaan. Vankkeneepahan hauikset taas piikkisukaa ja pölyharjaa käytellessä...

I <3 my little pony

2009-05-14T10:29:00.004+03:00

Aurinkoisena, mutta tuulen viilentämänä iltana metsässä ratsastaessani mietin, miten onnellinen olen juuri tämän pienen punaisen hevosyksilön kanssa elämisestä. Pitelin ohjasperien solkea löysästi sormieni välissä ja katselin männynlatvojen välistä pilkottavaa taivasta, kuuntelin lintujen laulua, edessä ponin pitkä kaula ja tuulen pyörittelemän harjapörrön välistä pilkottavat pitkät korvat, jotka hyväntuulisesti mutta valppaina tarkkailivat ympäristöä.

Vaikka Säpsy ei ole varsinaisesti kaunis tai laadukas, se on yritteliäs, hyvä ja miellyttävä ratsu, enimmäkseen terve, myönteisesti ihmisiin suhtautuva hevonen, jonka kanssa valmentautuminen ei ole pakkopullaa tai tuskallista tuottamatonta puurtamista, vaan jonka selässä voi kokea oppivansa asioita valmentajan ohjauksessa. Toisaalta se herkkyytensä ja avoimuutensa kautta opettaa itsekin minulle paljon - ehkä eniten omien tunteitteni ja kehoni hallintaa, sekä luottavaista vuorovaikutusta: kuuntelemista ja kertomista.

Vaikka ponilla on ongelmansa, vahva eroahdistus ja eläinlääkärikammo päällimmäisinä, sen kanssa toimiminen on enimmäkseen sujuvaa ja mukavaa harrastamista. Jos kohta se elääkin tunnetilansa voimakkaasti, välillä ylikierroksille hermostuneena jääden, koen kuitenkin, että avoimen ja kommunikoivan eläimen kanssa harrastaminen on iloisempaa ja antavampaa kuin tasaisen, ehkä hieman sulkeutuneen puurtajan. Näiden vajaan yhdeksän vuoden aikana olen sitäpaitsi jo oppinut, miten vaikeissa tilanteissa toimitaan, ja samalla näitä tilanteita tulee yhä vähemmän ja vähemmän. Ehkä myös nopeasti reagoivasta, helposti hermostuvasta hevosesta on iän myötä kuoriutunut rauhallinen, uusiin asioihin maltillisesti ja uteliaastikin suhtautuva aikuinen tamma - jonka kanssa päivät ovat kiinnostavan vaihtelevia, eivät koskaan ennalta-arvattavia tai tylsiä.

En osaa edes kaivata muunlaista hevosta kuin tällaista tuttua, läpikotaisin ymmärrettävää kaveria, jonka kyydissä voi matkustella omissa ajatuksissaan keväisen metsän läpi, joka palkitsee luottamuksen yllättämällä positiivisesti, jonka selkään voi laittaa kenet tahansa aloittelijan tai lapsen ja joka tuulen puhaltaessa viskoo päätään ja jännittävissä kohdin puhisee ja hiipii, mutta kulkee kanssani kyselemättä. Jonka kanssa voi harrastaa tavoitteellisesti juuri sillä tasolla kuin omat tavoitteeni ovat. Omalla ilmeikkäällä [söpöllä] persoonallaan, ja ystävälliseen kohteluun myönteisesti käytöksellään vastaavana, kommunikoivana luonteena se myös tekee suvaitsevaisuustyötä maailmassa, jossa sekarotuinen hevonen on niin usein ongelmajätettä, kiertolainen, tai rakennehirviöksi nimetty kauhistelun kohde.

Hyttysiä ja hikoilua

2009-04-28T11:16:00.002+03:00

Vastahan tässä vielä lumi sateli maahan... Kevät rysähti niskaan täydellä voimalla. Yhtäkkiä huomaan ratsastelevani sulalla kentällä auringossa ilman takkia. Verenhimoiset hyttyset hyökkivät kimppuun ja maastopolulla ratsastaessa metsä kaikuu linnunlaulusta.

Säpsy muutti pääsiäisenä ihanan kaverinsa Pinkku Pinkertonin kanssa samaan tarhaan ja siis pois pihatosta ja pihattolaumansa seurasta. Pieni laihdutuskuuri ennen laidunta on tavoitteena. Tammat tunsivat hyvin toisensa, sillä olemme ratsastaneet niillä usein yhtä aikaa. Niinpä niille ei tullut juurikaan alkukähinää, Pinkku näytti Säpsylle etukaviolla kaapin paikan ja Säpsy väisti kuuliaisesti.

Paitsi laihdutusta, myös kuntokuuria on Säpsylle luvassa. Pikkuhiljaa alan nostaa liikutuksen rasitustehoa, jospa kesällä puolinaisesta oloneuvoksesta kuoriutuisi taas kouluratsu.

Kuntokuuri

2009-03-11T08:55:00.007+02:00

Parin kurjan talven jälkeen kunnon lumitalvi vain jatkuu jatkumistaan. Lunta tulee lisää, lisää... lisää! Pakkanen pysyttelee puolestaan siedettävissä lukemissa, mikä luo ihanteelliset ratsastusolosuhteet. Lumesta on se etu, että kenttä pysyy hyvässä, ratsastettavassa kunnossa - ja mikä onkaan ihanampaa kuin kulkea metsäpolulla ja kiertää ympäri lumista peltoa aurinkoisina päivinä.

Maastolenkeillä saamme ihastella luonnon ihmeitä ts. valkohäntäpeuroja, jotka notkuvat ruokailemassa pellon reunamilla. Säpsy ei juurikaan peuroja pelkää - eivätkä ne Säpsyä... Niille saa oikein huudella ja vihellellä, että häipyvät tieltämme.

Onnettomuuteni takia talven ratsastuskausi katkesi helmikuussa, enkä pariin viikkoon pystynyt hevosen selkään kipuamaan. Onnettomuus tuli sikäli huonoon aikaan, että olin juuri päässyt hyvään vauhtiin oman ratsastusasentoni korjaamisessa centered riding -tunnilla saatujen oppien mukaan. Olin todella motivoitunut korjaamaan virheitäni, ja kiinnitin huomiota toispuoleisuuteeni ja ylävartaloni asentoon aina ratsastaessani. Tein saamiani hengitys-rullausharjoituksia aina alkukäynneissä hakien niiden avulla oikeaa istuntaa.

Ratsastustauko sai minut kuitenkin hukkaamaan tuntumani oikeaan istuntaan, ja vasemman jalan vammasta johtuva varovaisuus sen käyttämisessä ja hermotuksen puuttuminen/heikkous osasta jalkaa ei suinkaan istuntaa paranna. Onneksi nyt sunnuntaina on tiedossa taas centered ridingia!

Olen myös aloittanut Säpsyn kunnonkohotuksen, sen maha on kertakaikkiaan päässyt paisumaan määrättömiin mittakaavoihin, nyt on alettava tehdä muutakin kuin rentoja metsälenkkejä. Pullea poniseni on myös ponneton poni, kun sen kanssa pitäisi kentällä työskennellä. Olimme jo Nooran tunnilla ja olen aloittanut laukkatreenailun - ehkä ehdimme pellollekin vielä laukkaamaan ennen lumien sulamista. Tunneilla käymistä on myös tarkoitus jatkaa, ja koska ratsastus on lähes ainoa ja ainakin hauskin liikuntamuoto, jota jalkani kanssa voin tällä hetkellä harrastaa, ratsastuskertojen määrän, keston ja rasittavuuden lisäys tekee varmasti hyvää sekä Säpsylle että minulle.

Voi mikä maha! Kuva: Asta H.

Talvipäiviä ja leppoisia metsälenkkejä

2008-12-30T12:15:00.003+02:00

Vuoden vaihtuessa taas uuteen 13-vuotiaaksi kääntyvä Säpsäys asustelee yhä Parvelan hevostilalla. Omien työkiireideni vuoksi valitsin Säpsylle uuden asumismuodon: se oleilee hevostilan syksyllä valmistuneessa hienossa pihatossa. Pihatossa on kolme osiota, joissa yhdessä asuvat kantavat tammat, toisessa viimekesäiset orivarsat ja kolmannessa, pienimmässä lohkossa Säpsyn lauma: Ihme ja Viivi.

Haluan vihdoin saada väitöskirjani valmiiksi, ja koska siihen tarvittavassa loppurutistuksessa ja muiden töiden paineessa ei vain ole aikaa käydä joka ilta tallilla ratsastamassa, joten ajattelin pihaton olevan Säpsylle mukavin ratkaisu. Se saa elellä yhdessä muiden hevosten kanssa ja liikkua vapaasti, valita ruokailu- ja nukkumishetkensä. Pihattohevosille on tarjolla jatkuvasti heinää ja vettä lämmitetyistä vesiautomaateista. Kerran päivässä on rehujen (kivennäiset ym.) jako, jolloin hevoset laitetaan kiinni ruokinnan ajaksi, jotta jokainen saa syödä oman annoksensa lauman ylimpien hätyyttämättä. Pihaton pohjana on turvekuivitus, jota täydennetään tarvittaessa lisäturpeella ja oljilla.

Aivan oloneuvos Säpsystä ei ole kuitenkaan tullut, vaan ajelen tallille kolmisen kertaa viikossa, ja teemme Säpsyn kanssa kevyitä lenkkejä. Yleensä ratsastan hiukan kentällä ja sen jälkeen metsässä; nyt kun on vihdoin taas luntakin, voimme ratsastaa myös laidunpellolla, missä on avaruutta ja tilaa tallustaa. Jo ihan viime kuukausien kelienkin vuoksi (pohjat milloin kovia, milloin liukkaita) ratsastus on ollut käyntipainotteista - rentoa ja mukavaa "luonnossa liikkumista", mikä tuntuu tekevän hyvää niin Säpsylle kuin ratsastajalleen. Voi tietenkin olla, että tästä pitkin ohjin metsässä vaeltelusta on vaikeaa palata taas kurinalaisempaan ratsastukseen, ainakin Säpsy jo huomauttelee haluavansa pitkiin ohjiin, kun keräilen naruja käsiini, mutta aika aikaansa kutakin. Kunto on huonontunut meillä kummallakin (ja pötsi kasvanut....), mutta mieli on leppoisa ja Säpsy tuntuu nauttivan olostaan.

Säpsyllä ei ole koskaan aiemmin kasvanut näin muhkeaa talvikarvaa, ja mittarin noustessa nollan yläpuolelle, se myös hikoaa turkissaan helposti, mikä luo uusia haasteita ratsastukseen. Hikisenä hevosta ei voi vain tuupata pihattoon ulkoilemaan, mutta toistaiseksi olen onnistunut kuivattamaan kaulalta ja ryntäiltä kastuneen hevosen villaloimella sujuvasti tallissa. Tulevia kunnonkohotuskausia varten minulla on Säpsyä varten oikein paksu villaloimi, jonka voi jättää sille pihattoon myöhemmin riisuttavaksi.

Aktiiviaikoja odotellessa vaeltelemme siis Säpsyn kanssa onnellisina ja seesteisinä metsäpolulla mäntyjen välissä, mäkiä kiiveten, ja kierrämme peltoa hangessa (jota toivottavasti tänä talvena riittäisi...) - ja muun ajan seurustelemme kumpikin omien lajitovereidemme kanssa. :)

Hyvää uutta vuotta!

Hiljaista eloa

2008-11-04T20:21:00.005+02:00

Säpsy loppukesästä laitumella.

Kesä maalla kului kuin siivillä. Säpsyn onnellisuus näkyi sen leppoisassa olossa ja tyynessä mielessä. Tammalaumassa harmonia säilyi ja loppukesällä hiukan pienemmäksi kutistunut lauma oli tiivis kaveriporukka, jonka sisällä oli ystäväpareja ja jonka arvoasemat nousivat merkittäviksi lähinnä ruuanjakohetkinä.

Lokakuun lopulla vapaa laidunelämä vihdoin loppui: tammat noukittiin laidunpellolta tarhoihin kaveripareittain. Säpsystä muutoksen huomasi, se oli hetken aikaa virittyneempi, mutta uusiin rutiineihin tottumisen myötä elämä palautui taas tasaiseen rytmiinsä.

Ikävää jännitystäkin alkusyksyyn mahtui, Säpsy sai ähkyn ilmeisesti laitumelle tarjotusta niitetystä heinästä - lauman järjestyksessä toisena se sai syödäkseen niin paljon kun haluaa (mikä näkyy myös sen mahanympäryksestä...). Onneksi ähkystä selvittiin eläinlääkärin avulla: kipulääkettä, b-vitamiiniruiske, taluttelua ja pieni paasto, ja seuraavana aamuna poni oli jo kunnossa. Ja raivoissaan ruuattapitämisestä...

Pihatto on valmis ihan näinä hetkinä ja Säpsyä odottaa jälleen uusi ravisuttava muutos: muutto pihattoympäristöön. Saa totutella siellä ihan rauhassa, en aio aluksi edes ottaa sitä pois pihatosta liikutettavaksi tai hoideltavaksi, jotta laumajärjestykset ja uuteen ympäristöön tottuminen onnistuvat parhaalla mahdollisella tavalla.

Vaikka hevosen omistamisessa on huolta ja murhetta, sääkään ei aina suosi ulkoilmaratsastelua (ja jos on lämmintä ja kuivaa, on ainakin itikoita, nimim. polttiaisiin allergian tämän kesän aikana kehittänyt ihminen) ja toisinaan ratsastaminen on kaikkea muuta kuin kaunista ja keveää, joskus sentään elämästä hevosen kanssa nauttii niin suuresti, että hetkissä on puhdasta onnea. Olkoon Säpsy "hieman" paksu ja ajoittain hieman kankea ratsu, olkoonkin, että itsekin olen selkävaivainen ja kankea ratsastaja, joskus onnistumme esittämään hienoa yhteispeliä kentällä - ja laukkaamaan hiukset ja harja hulmuten ja vauhdista nauttien metsässä laskevan auringon värjätessä taivaan vaaleanpunaiseksi männynrunkojen taustalle. Sellaisiin hetkiin haluan ratsastamisen ja punaisen ponin muistiini tallentaa. Toisen kissani sairastumisen ja lopettamisen takia, ja toisen kissani vanhemisen ja vanhuuden myötä tulleiden vaivojen myötä olen alkanut entistä enemmän ajatella myös luopumista ja aikaa ilman Säpsyä - mikä vääjäämättä joskus on edessä.

Laitumellelasku 7.6.2008

2008-06-17T11:51:00.002+03:00

Kuvat: Susan Mäki.
Aluksi juostiin niin että laitumen edustan kuiva savimaa pöllysi. Säpsy kiisi häntä pystyssä ja liiteli välillä koottua ravia ottaessaan paikkansa laumassa. Yllättävän nopeasti juoksu kuitenkin laantui, korkea vihreä ruoho vei voiton kisailusta. Säpsyn ja laumansa kesä kuluu kauniissa, vehreässä maisemassa.

Onnelliset tammat

2008-06-09T20:00:00.003+03:00

Säpsy on asustellut jo kuukauden päivät kanssani Parvelan hevostilalla, tutussa kesäpaikassaan - täällä Säpsy on laiduntanut jo kaksi edellistäkin kesää.
Säpsy sopeutui tuttuihin maisemiin nopeasti, aluksi se hiukan juoksenteli putkitarhassaan leimauduttuaan turhan vahvasti naapuritarhojen hevosiin, mutta kun siirsimme sen syöttelytarhaan - vaikkakin kauemmas muista hevosista! - se rauhottui, ilmeisesti ajatteli olevansa kesälaitumella, kun tarha kerran laidunpellolla sijaitsi.

Pian Säpsy sai seurakseen Hillen ja Venlan, ja kolmikosta tuli erottamaton, kylki kyljessä viihtyvä pieni lauma.

Topi-poni saapui myös jokunen viikko sitten Parvelaan, ja Säpsy ja Topi kyllä tunnistivat heti toisensa. Herralla riittikin ensimmäisinä päivinä hirnuttavaa, kun oli pihallinen tammoja vastassa niiailemassa komistukselle ja huutelemassa tervehdyksiään.

Viime viikonloppuna hevoset sitten laskettiin laitumelle ja Säpsy, Venla ja Hille pääsivät viiden muun tamman joukkoon. Koko kahdeksan tamman lauma kulkee tiiviisti yhdessä, viisaan ja arvokkaan johtajansa Magnolian johdolla, vaikkakin joukosta on havaittavissa myös ystäväparien muodostumista. On hienon näköistä katsella eri värisävyjen kirjoa korkean heinän keskellä: kullanhohtavat Magnolia ja Lempi, voikko satuhevosen näköinen Ihme, tumma raudikko Rimma, tummanpunainen Säpsy, blondi Hille, suikunpunainen Venla ja sen kanssa samansävyinen pikkutamma Aamu.

Onnellista kesänviettoa!

Piilomaan pikkuaasi ja muita tammajuttuja

2008-05-08T09:57:00.003+03:00

Ai niin, kevät ja kiimat... talvella ehtiikin unohtaa, millaista on tammanomistajan kesäarki. Kun ruunatkin sekoavat punaisen ponin keimaillessa ja katsellessa niitä intensiivisesti. Säpsy suorastaan unohtuu tuijottamaan jokaista vähänkään lähellä olevaa poikahevosta. Sille hirnutaan ja höristään ja jokaisen miehekkään äänen kuullessaan neiti kyykistyy pissalle. Ratsastaessa sen pää kääntyilee jatkuvasti muita hevosia etsien, korvat pyörivät ympyrää ja keskittymiskyky on nollassa. Jos taas yrittää ratsastaa illalla, kun muut hevoset ovat jo sisällä, alku on yhtä hirnumista, aasimaisia turhautuneita kiljaisuja, tukahdutettuja vinkaisuja jotka päätyvät harmistuneeseen tuhahdukseen, kaikuvalla äänellä suoritettuja kurkkusuorana-kutsuhuutoja, ja lapsenomaisia kiukutteluja iu-iu-iu en halua tätä.

Vappu-tamman varsan Oskarin Säpsy haluaisi omia itselleen, tai mieluummin vielä tehdä omia lapsia, vaikka kuinka monta. Onneksi Oskarin tulo naapuritarhaan hiukan helpotti, ei tarvitse huudella sen perään, kun lapsi on siinä silmien alla.

Onneksi pikkuaasipäiviä ei ole kovin montaa kerrallaan. Toisaalta taas, ne jatkuvat läpi kesän. Itkeäkö vai nauraa, kysyy tammanomistaja.

Nätit näyttelyssä

2008-05-04T15:55:00.004+03:00

Viime vuotiseen tapaan Hepolinnassa järjestettiin Match Show, Hippoksen rakennetuomari Marianna Paavolainen oli saatu paikalle, mikä osaltaan houkutti myös paljon hevosia osallistumaan. Upeita kiiltäviä hevosia oli tallialue täynnä! Ja jälleen kerran sää suosi: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kuumotti ihmisten ihoa ja rauhoitti (useimmat ;) hevoset tyyniksi - hevosten paljous ja vilske ei Säpsyäkään jaksanut juuri liikauttaa. Ruoho, ja poikaystävä Topin seura kiinnostivat enemmän.

Mätsäriä edeltävä viikonloppuna vanha aita kentän ympärille sai mennä, ja tilalle nousi talkoovoimin uusi ristikkomallin aita:

Sää suosi talkooväkeä silloinkin. Kesän pohjarusketus on päässyt hyvään alkuun jo näin varhaisessa vaiheessa. Näyttely oli viime vuonna hiukan myöhemmin, silloin Säpsy oli jo kesäturkissa, nyt sillä oli vielä talvikarvaa kiiltoa rumentamassa. Eikä ole poni niin hienossa lihaksessa kuin viime vuonna, viime viikkojen levon ja jalanparanteluloman takia.
Topi sen sijaan oli jo sileässä karvassa, vaikka klippausrajat kyljissä vielä häämöttävätkin:

Kumpikin poni pääsi ykköskehään, mutta joutuivat siellä jättämään leikin nopeasti kesken ja jäivät ilman tavarapalkintoja sekä BIS-ruusukkeita. Mutta hauskaa oli ja kehujakin tuli tuomarilta. Topin päässä kuulemma näkyy arabiveri ja papereissa oli kehuttu erityisesti sen hyvää käytöstä ja mainittiin, että oli esitetty hyvässä kunnossa. Säpsyn jalkoja tuomari kehui harvinaislaatuisen kuiviksi, ei näy ikä ponin jaloista!

Säpsyn arvostelu kokonaisuudessaan:
Tyyppi: Hyvä tammaleima, matala ryhti.
Runko: Ilmeikäs pää, pitkä runko, muuten varsin sopusuhtainen.
Jalat: Kuivat jalat.
Liikkeet: Mej hajavarpaiset. Ahtaat liikkeet, matkaavoittava irtonainen käynti. Tahdikas, etupainoinen ravi.
Erityishuomiot: Hyvässä kunnossa, kiva ilme.

Säpsyn (ja Topin) ilmeitä (ks. esim. tämä Miinan ottama kuva... ;)voi käydä kurkkimassa Miinan sivuilla, hänen ottamistaan upeista match show -kuvista. Samoin näyttelyn hienoista hevosista hienoja kuvia on ottanut Annakaisa Järvelä.

---
Kevät on edennyt nopeasti. Säpsy on yöpynyt jo parina yönä ulkona, ja kohta on edessä muutto kesäpaikkaan Parvelan hevostilalle Eräjärvelle. Näin kesän koittaessa hevoselämä tuntuu taas kepeältä ja ihanalta. Vaikka olen "huoltanut" nyt parin viikon ajan kahta ponia, se ei tunnu rankalta, koska valoisina iltoina tuntuu, ettei millään malttaisikaan lähteä tallilta kotiin, ajan kulumista ei huomaa ja kiire on poissa. Säpsyn kanssa ollaan taas alettu varovasti ratsastella, eikä jalka enää tunnu liikutukseen reagoivan. Ulkonaolosta ja tallitöistä nauttii aivan eri tapaan kuin pimeinä talvikuukausina. Tervetuloa kesä! :)

Lomaa ja lainaponi

2008-04-19T14:25:00.002+03:00

Kevät ja auringonpaiste tulla rysähtivät, vihdoinkin! Ihanaa käydä tallilla, kun aurinko paistaa, eilen näin ensimmäisen nokkosperhosen ja tänään sinivuokkoja.

Säpsyn taivaalla tosin on hiukan pilviäkin. Jänteen kiinnityskohta nesteilee yhä, poni ei onnu liikkeessä, mutta jotain siinä jalassa selvästikin on meneillään. Tuulia hieroi eilen ponin läpi, yllättävän nopeasti jäykkyydet antoivat periksi eikä jumitus ollut lähellekään niin voimakasta kuin talvemmalla. Satulan toppaus siis auttoi. Nyt on lanneselän alue jumissa, olisiko se sitten mudassa tarpomisesta jälleen?!

Jätin Säpsyn toipumislomalle pariksi viikkoa, jospa se jalka siitä sitten paranisi. Harmittaa toki, juuri kun olimme taas päässeet ratsastuksellisesti aika hyvään harmoniaan, täytyy jättää poni huilimaan. Tauolta kunnon kohottaminen on alettava taas varovasti, vielä tavallistakin varovaisemmin jalan takia. Kesän alku ainakin siis menee lähinnä laiduntamisen ja kävelyn merkeissä.

"Korvikkeeksi" sain pestin Topi-ponin liikuttajana. Topi onkin vanha tuttu vuosien takaa. Testiajo suoritettiin ratsastustunnilla valmentajan tarkan silmän alla, ja voi että, olipa hienoa ratsastaa oikein osaavalla ja hienosti liikkuvalla ratsulla! Hiukan haettiin ensin toisiamme, mutta yhteispeli alkoi sujua kivasti, ja niinpä odotan innolla tulevia ratsastuskertoja Topin kanssa. Varmasti se opettaa minulle paljon, vaikka tietenkin Säpsyn tuttuun selkään tulee ikävä ja on haastavaa, kun joutuu ikään kuin hakemaan tuntumaa vieraaseen ratsuun, kun kaikki ei tulekaan luonnostaan niinkuin oman hevosen kanssa - mutta sepä juuri opettavaista onkin! Topi on Säpsyn kokoinen ja ulkomuodoltaan vielä ponimaisempi, mutta jännästi tuntui ratsastaessa ihan hevoselta.

Säpsy se paistattelee päivää tarhassaan toisen toipilashumman naapurina, saa iltaisin jalan kylmäystä ja talvikarvan kuorintaa. Leppoisaa oloa - poni ei varmaan pistä pahakseen!

Keväiset illat

2008-04-16T12:17:00.003+03:00

Olen olosuhteiden pakosta ehtinyt kipuamaan hevosen selkään vasta illalla kahdeksan jälkeen. Ne illat ovat olleet löytöjä! Päivän sateet ovat siirtyneet, taivas kirkastunut, viileys laskeutuu pikkuhiljaa. Linnut pitävät kovaäänistä kevätkonserttia niin kauan kuin valoisuutta riittää (ja sitähän jo riittääkin!), kurkiaura kaartaa taivaalla.

Säpsy on hoikistunut taas talvikiloistaan, ja reipastunut saman verran. Niinpä se mennä puksuttaa kentällä iloisesti ja eteenpäinpyrkivästi. Mutainen tarha ei sitä kauheasti houkuta liikkumaan, joten ehkäpä ponikin nauttii kentän hyvästä pohjasta ja viileänkirpeistä illoista.

Hiukan joudun Säpsyn vauhtihirmuilua rajoittamaan, sillä sen etusessa jänteen kiinnityskohta reagoi hieman turvottelemalla välillä. Olen kylmännyt jännettä (viimeisiä lumikinoksia metsästäen - lumi tuntuu olevan tehokkain kylmääjä) ja yrittänyt säädellä liikutusta niin, että jänne ei rasittuisi. Ravityöskentely tuntuisi olevan sopivaa kohtuullisin annoksin, mutta laukkakokeilun jälkeen nesteily palasi. Tiedä sitten, olenko taas ylitarkka, Säpsyn turvotteluihin moninkertaisia nestekertymiähän näkee esimerkiksi ratsastuskouluhevosilla ihan järjestään, mutta toisaalta Säpsyjä on minulle vain yksi ja ainutkertainen, ja jännevammaa en halua sille tuottaa.

Kesälaidunkausikin lähestyy kalenterin mukaan, mutta kovin on harvassa vielä viherrys pelloilla. Saa nähdä kuinka myöhäiseksi laitumellelasku tänä vuonna menee. Säpsy matkaa taas Eräjärvelle kesän kynnyksellä, toivottavasti sieltä löytyy taas ponille mukava, oma lauma.

Takaumia

2008-02-19T07:35:00.003+02:00

Pidän kaikista vuodenajoista, joten minulla on taipumus aina niiden taitekohdissa intoilla uuden vuodenajan tulosta. Viime päivinä ilmassa on ollut kevättä, sen raakaa ilmaa, kirkkaita iltoja, jäisiä teitä. Tuntuu mahtavalta, kun joskus arki-iltaisin töiden jälkeen ehtii kivuta hevosen selkään vielä kun on valoisaa ja yhdessä Säpsyn kanssa katsella, kun hämärä hiipii, tähdet kipuavat pakkastaivaalle ja auringonpaisteen lämmittämä ilma kylmenee kuin joku olisi henkäissyt siihen jäätä ja huurretta.

Olen iltojen valostumisen myötä löytänyt uudelleen sitä hevosenomistamisen riemua, jota alkuaikoina Säpsyn kanssa koin. Muistan tapauksia menneiltä keväiltä, maastoiluja Nattarin porukan kanssa, sitä, miltä tuntui kävellä bussipysäkiltä tallille: miten aina oli innoissaan ja iloinen siellä odottavasta omasta hevosesta. Yhdistän jotenkin juuri kevätkirkkaan taivaan ja ilman raa'an kylmyyden siihen iloon - ehkä silloinen ympäristö on painunut tuntemuksina mieleeni samalla kun olen kokenut hevosenomistamisen onnea.

Kyllä kahdeksassa vuodessa hevosenomistaminen on jollain tapaa arkipäiväistynyt. Ihan kaikesta ei jaksa intoilla, ja on päässyt näkemään niitä nurjiakin puolia. Vammoja ja muita vaikeuksia, tulotason laskun ja tiukentuneen talouden aiheuttamaa huolta, töiden jälkeistä väsymystä, jolloin tallille lähtö on enemmän velvollisuutta kuin intoa.

Mutta osaa se hevonen tuottaa yhä niitä onnentunteita. Ja sen kanssa saa elää hyviä hetkiä, kuten vaikkapa viikonloppuinen maastoilu kavereiden kanssa. Ja pitäisi aina muistaa ja osata olla tyytyväinen niistä pienistä arkisista asioista.

Säpsyn talvikuvia

2008-01-16T20:38:00.000+02:00

Miinan SK Galleriasta löytyi ihania talvisia kuvia Hepolinnan hevosista, myös paksu ja pörheä Säpsy poseeraa joukossa. Kiva, että tallilla käy kuvaajia, kun oma kuvaaminen jää (viileässä heikosti toimivalla halpisdigillä) talviajaksi kokonaan ja omien kuvien laatukin on "vähän" toista luokkaa. :)

Tältä siis näyttää vastikään 12-vuotiaaksi kääntynyt poni. Puolustuksen puheevuoroksi sanottakoon, että kuvaushetki oli juuri Suomeen palattuani, eli poni oli saanut kasvatella joulunpyhien lomamahaa kaikessa rauhassa pari viikkoa...

Aika ravaa

2008-01-15T21:51:00.000+02:00

Säpsäys 12v.
Tässä vuodenvaihteessa iski tajuntaan, että "nuori hevoseni" kääntyi 12-vuotiaaksi. Johan tässä kahdeksatta vuotta yhdessä tarvotaan, mutta hevosen (tai itsensäkään) vanhenemista ei kunnolla sisäistä.

Liekö ikä vai muut olosuhteet, mutta seitsemän vuotta sopinut satula muuttui loppuvuodesta sopimattomaksi. Toppaukset ovat painuneet ja satula jumittaa ponin selkää. Ypäjälle käy ensi viikolla satulan tie, jospa toppaamalla ongelma ratkeaisi. Onko sitten poninkin selkä painunut iän myötä (ja onhan tuo liikuntakin ollut tänä syksynä ajoittain levollista, keliolosuhteiden ja omien Hollanninreissujeni vuoksi), vanhoja ja uudempia valokuvia vertaamalla tuntuu, että Säpsyn selkä saattaisi olla mennyt hiukan notkolle - vai katsonko kuvia nyt vain hysteerisen hevosenomistajan silmin? Toisaalta, on tässä seitsemässä vuodessa omakin kroppa, ryhti ja hyvinvointi muuttunut - huonompaan suuntaan. Keski-ikäistymme Säpsyn kanssa yhdessä...

On se vain silti, edelleen, niin ihana eläin. Sattuneista syistä satuloin tässä taannoin erästä tuntiponia, samankokoista, samalla otteella kuin omaani. Mutta tuntsa olikin jotain ihan muuta. Siinä missä Säpsy siirtyy pois tieltä maiskautuksella tai sormella ryntäisiin osoittamalla, tätä toista ponineitiä sai työntää pois tieltään - eikä se sittenkään ottanut kuin puolikkaan kavionmitan takapakkia. Ei sitä osaa arvostaakaan pehmeää ja kevyesti ohjautuvaa omaa ratsua, ennenkuin kokeilee niitä panssarivaunuasenteella ja kivimäisen järkähtämättömällä luonteella siunattua (= sellaiseksi ihmisten kanssa oppinutta) lajitoveria.

Talvi saa/saisi tulla!

2007-11-15T11:14:00.000+02:00

Säpsyllä on ollut suhteellisen kevyt syksy, johtuen reissuistani Hollannissa. (Kiinnostavaa kyllä, bloggerkin tuntuu muistavan entisen olinpaikkani Amsterdamin, koska itsepintaisesti pitää kielivalinnan hollantina, vaikka käyn asetuksia muuttamassakin!)

Pitkän loman jälkeen en halua ponia heti kovasti rasittaa, vaan ratsastelurytmiin palataan aina vähitellen. Loma tuntui tehneen Säpsylle hyvää: se on mieleltään tyyni ja hyväntuulinen ja lihaksistoltaan yllättävänkin kunnossa, ottaen huomioon tämän syksyn mutakauden. Muutaman kerran ollaan toki tunnillekin ehditty taitoja hiomaan, erityisen tyytyväinen olen tänä syksynä ollut Säpsyn eteenpäinpyrkimykseen ja avo- ja sulkutaivutuksiin. Laukka on ollut hieman vähemmällä harjoituksella eikä rullaa ja lyhene niin hyvin kuin joskus aiemmin, mutta paranee selkeästi aina, kun ponia saa kyljistä jumpattua notkeammaksi. Korjattavaa olisi itselläni eniten pohjeavun saamisessa nopeammaksi, jotta poni alkaisi kunnolla reagoida pohkeeseen sekä yleisesti ottaen ratsastusasennossa: olen kauhulla katsellut ylävartaloni kumartuvaa ryhtiä - sitä se liiallinen tietokoneen ääressä istuminen teettää.

Eilen Säpsy sai talvikengät ja nyt saisi sitten talvi ja lumi saapua kunnolla ja pysyvästi Pirkanmaalle - jotta kentällä voisi taas tehdä muutakin kuin kävellä, kävellä ja kävellä.

Kotiin kesälaitumilta

2007-09-08T15:41:00.000+03:00

Palattuani kuukaudenmittaiselta Hollannin reissultani, oli aika Säpsynkin lomailun loppua. Aivan täysin laidunvapaalla se ei sentään elokuuta viettänyt, vaan "varamamma" Elina ratsasteli ja hoiteli ponia muutamia kertoja viikossa. Loppukesän vehreä laidun silti pyöristi ponin vatsanympärystää - ehkäpä syksyn treenin myötä liikakilot taas onnistutaan karistamaan.

Säpsy joutui jättämään Vikille haikeat hyvästit ja matkusti syyskuun alkupuolella takaisin kotiin Hepolinnaan. Mutta kun paikka oli tuttu, selvittiin ilman paikanvaihtostressiä. Tyytyväisen ja tyynen oloisena Säpsy asettui tarhaansa, ja mukavahan näillä kirpeillä syyskeleillä, kylminä öinä on jo päästä yöksi sisälle nukkumaan. Kaikki on siis kohdallaan - vain hirvikärpästen kuolemaa odotellaan malttamattomina... ;)

Meridiaaneja ja kipupisteitä

2007-08-07T08:21:00.000+03:00

Nyt on sekin ihme nähty, että Säpsy rentoutuu ja nukkuu eläinlääkärin käsittelyssä! Saksalainen eläinlääkäri Olaf Waltering kävi Parvelan hevostilalla ja koska Säpsy tuntuu välillä huonolta vasemmasta takasestaan, ja kulkee erityisesti alamäet huonosti, Tuulia ehdotti, että antaisin hänen tutkia Säpsyn.

Säpsyn eläinlääkärikammon tuntien olin epäileväinen, miten se suhtautuisi eläinlääkärin kosketukseen ja akupunktioon (ne neulatkin!!), mutta Tuulia uskoi Säpsyyn ja oli oikeassa.

Olafilla oli todella hieno ote hevosiin, ja vaikka Säpsy oli hetken hiukan epäileväinen, kun koskettelu aloitettiin kaulasta, se antautui täysin Olafin käsiin ja seisoi hievahtamatta paikoillaan torkkuen yli tunnin kestäneen tutkimuksen ja hoidon aikana, laserhoitolaitteen tasaisessa piippauksessa. Kun Säpsy puhalteli eteensä raahattuja laitteita, Olaf silitteli sen päätä ja jutusteli hiljaisella äänellä saksaksi ja Säpsy rauhottui - uskomatonta hevoselta, jolle vieraan kosketus tai pelkkä lähestyminen on usein liikaa.

Olaf kävi sormin läpi koko hevosen tarkkaillen hevosen reaktioita. Sen jälkeen katsoi lämpökameralla jalat. Kipuja löytyi sieltä mistä niitä osattiin odottaakin löytyvän, eli koko vasemman takajalan pituudelta aina lonkasta vuohiseen asti kulkevalla linjalla. Diagnoosi oli, että vasemmalla puolella oleva vuoden vanha vatsalihasvamma edelleen vaikuttaa, häiritsee Säpsyn liikkumista ja aiheuttaa siten vasemman takasen kiristymistä ja kipeytymistä. Olaf arveli, että osaltaan kyseessä saattaa olla motorinen häiriö, mitä puoltaa omakin kokemukseni: kun Säpsy on skarppina, se liikkuu hyvin, mutta pitkin ohjin keskittymättömänä sen vasen takanen rullaakin alta pois.

Helpottavaa kuulla, että nivelet olivat kunnossa, eikä kaulassa olevasta revähtymästäkään ollut aiheutunut isompia ongelmia. Vasemman jalan kipupisteitä hoidettiin laserakupunktiolla (ei onneksi neuloja ;) ja lisäksi isommalla suihkupään näköisellä laserlaitteella Olaf käsitteli erityisesti vatsan revähtymäkohdan. Lisäksi Säpsy sai magneettiloimen selkäänsä.

Olafille pitää seuraavaksi raportoida auttaako laser - mikäli siitä on apua, voin saada häneltä laserlaitteen muutamaksi viikoksi ja jatkohoitaa sillä. Mielenkiinnolla odottelen, kun saan taas nousta hevosen selkään, miltä jalka vaikuttaa.

Jos kaikilla eläinlääkäreillä olisi Olafin maaginen kosketus, Säpsy antaisi tehdä melkein mitä vain. Oli hienoa katsella hienoa hevostenkäsittelyä.

Treeniä ja vaivaa

2007-07-20T19:01:00.000+03:00

Säpsy ja Viki: aina yhdessä.

Säpsyn kesäelo Parvelan hevostilalla on jatkunut vanhaan malliin. Poni tuntuu kotiutuneen hyvin ja on rauhallinen - mitä nyt kiima-aikaan huutelee laitumelle jääneelle sulholleen Vikille. Laitumellakin viettävät aikaansa kylki kyljessä, ja jos pääsevät yhtäaikaa kentälle liikutukseen, ovat molemmat tyytyväisiä.

Ei toki laiduneloa ilman haavereita. Jo kesäkuun puolella huomasin Säpsyn kaulan alapuolella, oikealla sivulla patin. Mutta kun patin yläpuolella oli Vikin hampaanjäljet, jotka aluksi turvottelivat, oletin vain turvotuksen valuneen alas. Jossain vaiheessa ihmettelin, onko siihen sittenkin pistänyt ampiainen. Kumman sitkeästi pienen nyrkkini kokoinen patti vain pysyi, joten pyysin Nooraa vilkaisemaan.

Ja kas, siellähän oli revähtänyt lihas - ja tietenkin taas kolo! Eikö yksi mahareikä jo riittäisi tämän hevosen osalta...?! Ilmeisesti Säpsy oli riuhtaissut itsensä Vikin otteesta niin, että lihas oli revennyt hiukan. Onneksi ei tunnu kovin pahasti hevosta vaivaavan, kaula kääntyy, ja Tuulian hoidoilla pattikin pienenee.

Oma maalaiseloni päättyi ja palasin kaupunkiin, mutta Säpsy jäi muiden hevosten kanssa vielä nauttimaan laitumista - kohta pääsevät jo syödyiltä vihreämmille pelloille - ja toivottavasti vielä joskus kauniin aurinkoisista, hiljaisen tunnelmallisista loppukesän illoistakin. Kuvia hevosista heinäkuun ilta-auringossa löytyy uusimmasta webshots-albumista.

Kesän kääntyessä

2007-07-08T13:20:00.000+03:00

(Kuva: Ali H.)

Heinäkuun alku piti hellettä heinänteon ajan. Viileät tuulet melkein muistuttavat jo loppukesän lähestymisestä. Omien työkiireideni hellitettyä Säpsyn ohjelmaan tuli taas enemmän liikkumista: päästiin pitkästä aikaa taas Nooran tunneille, ja muutenkin ollaan ratsasteltu niin kentällä, metsässä rentoja lenkkejä ihan kahdestaan sekä viimeisimpänä aluevaltauksena heinänteon myötä ratsastuskäyttöön vapautuneilla sänkipelloilla. Säpsy tuntui viihtyvän peltoaukean tuulessa, missä itikoitakaan ei ollut niin paljon ja mistä näki kauas. Henna kun vielä oli seurana, mikäs pellolla kävellessä ja ravaillessa.

Yötöntä yötä!

2007-06-22T22:17:00.001+03:00

Säpsäys ensimmäistä päivää Parvelassa (15.6.2007, kuvassa Marin kanssa). Mari-tamma oli tuttu ja rakas ystävä viime kesältä nyt jo vihreämmille laitumille siirtyneen ihanan Winin johtamasta laumasta. Uuteen laumaan oli helppo tulla vanhan ystävän myötä.

Säpsäys toivottaa kaikille hyvää juhannusta ja aurinkoista hevoskesää!

Laiduniloa

2007-06-20T16:54:00.000+03:00

On jäänyt päivittelemättä (työkiiruita...).

Säpsy siirtyi laitumille Hepolinnassa jo kuun alussa, laumanaan Bändi ja Fiki, josta ensinmainittuun Säpsy ihastui ikihyviksi.
Mutta niin vain on häilyväinen tamman mieli, uusi lauma ja uusi mies: puolivälissä kesäkuuta Noora haki ponin Eräjärvelle Parvelan hevostilalle, jossa ponin on tarkoitus viettää loppukesä. Säpsy sai laumakseen viime kesän tuttavuuden Marin, toisen lv-tamman ja suomenhevosruuna Vikin. Säpsy aloitti laumaansopeutumisensa ryöstämällä Vikiltä Mari-tamman itselleen rohkeasti taistelemalla, notkeasti Vikin hampaita ja kavioita väistelemällä ja takaisin potkimalla. Touhu kuitenkin rauhottui, kun Viki tyytyi toisen tamman seuraan, ja kun Säpsyllä sitten sopivasti kiima alkoi, se nousi Vikin ykkösnaiseksi.

Ja kyllä niillä nyt on leppoisaa lomaoloa, syövät, nukkuvat ja harrastavat seksiä (Säpsy ja Viki)... Käy melkein kateeksi, työhuoneella pitkiä päiviä viettävän poninomistajan.

Upea näyttelykuntokin alkaa olla vain muisto, on tullut ponista sporttisen silakkamallin sijaan pullea ja paksu särki "muutaman" lisäkilon myötä. :)

Köpsöttelyä ja eroahdistusta

2007-05-21T08:11:00.000+03:00

Näyttelykuvia katsoessani tajusin, miten Säpsy onkin kehittynyt viime syksystä: se näyttää lihaksikkaalta ja tyytyväiseltä - hyväkuntoiselta - ja on aivan eri hevonen kuin viime syksynä vammansa ja vähentyneen liikunnan kanssa. Ehkäpä tässä nyt jo on se tulos nähtävillä, mihin toivoin pääseväni sen kanssa vuoden sisään, huolimatta siitä, että reikä ei ole mennyt umpeen. Alunperin annoin aikaa vuoden, jonka jälkeen päättäisin, mitä ponin kanssa teen.

Lauantaiaamuna, kun tulin tekemään aamutallia, Säpsy mennä pöllyytti tarhassaan, laukkaili edestakaisin aidanviertä ja huusi. Sille oli iskenyt eroahdistuskohtaus, kun Bändi oli lähtenyt naapuritarhasta Tomun kanssa kisoihin aamuvarhaisella. Pollen läsnäolo naapuritarhassa ei riittänyt.

Säpsylle on tyypillistä leimaantua joihinkin hevosiin niin voimakkaasti, että niiden lähtö aiheuttaa eroahdistuksen laukeamisen. Jos olen Säpsyn kanssa, se kestää olla muista hevosista erossa, mutta täysin yksinjätettynä, esimerkiksi tallissa yksin, se sekoaa. Eroahdistukselle ei oikein voi tehdä mitään, joten olen pyrkinyt varmistamaan, että Säpsy ei jäisi missään tilanteessa vaille hevosseuraa, tarhaan tai talliin.

Nyt kohtaus oli kuitenkin jo täysin päällä, ja mietin, mitä voisin tehdä hevosen rauhottamiseksi. Yllättäen löysin toimivan keinon. Menin keskelle tarhaa hevosen vauhkoillessa tarhan etuaidanvierellä edestakaisin ravaten. Pyysin Säpsyä ravaamaan ympärilläni, aluksi tarvittiin hieman kovaäänisempää komennusta että sain ponin pois aidanvierustalta. Aluksi ympärilläni juokseminen oli edelleen riekkumista, pukittelua ja yritystä palata aidanvierelle. Pikkuhiljaa kuitenkin hevosen korvat alkoivat kääntyä minua kohti aivan kuin oppikirjaesimerkeissä, sen ravi rauhottui tahtiin, sitten se pysähtyi ja katsoi kerran suoraan minuun. Pyysin vielä hieman ravia, sitten pyysin ponin käyntiin ja kutsuin sen luokseni. Se pysähtyi seisomaan viereeni, pää olkapääni kohdalle, hikisenä ja puuskuttaen. Ja siinä se oli, tyynenä ja rauhallisena ja pystyin jättämään sen aamueväilleen ja ruokkimaan muut hevoset.

Tunsin onnistumisen riemua. Toisenlaista onnistumista oli, kun kävin sunnuntai-iltana maastoilemassa, ensimmäistä kertaa vuoteen. Mentiin turvallisesti Tomun perässä, ja vaikka Säpsyä jännitti, pikkulenkkimme meni hienosti.

On jo lähes kesä - siltä tuntuu aurinkoisina, lämpiminä iltoina. Nämä loppukevään kesänkaltaiset päivät ovat parasta, ei vielä ihan hirveästi itikoita, eikä varsinkaan paarmoja!, mutta vihreä ruoho, sininen taivas, aurinko. Vain sitä kesäsadetta vähän kaivattaisiin, alkaa olla niin kuivaa!

My Little Pony

2007-05-17T18:37:00.000+03:00

Löysin itsestäni aivan uuden puolen tänään kotitallilla pidetyn match shown myötä. Innostuin puunaamaan ja kiillottamaan Säpsyä oikein urakalla, valmistelut aloitettiin jo edellisenä iltana pesulla: Shampoota poniin kauttaaltaan, ja harjaan vielä hoitoainetta. Yön ja aamun Säpsy vietti suojassa villaloimen alla, aamulla vielä tukan selvittely ja vähän kiiltoa turkkiin ja wau, mikä kaunotar neidistä kuoriutui! Enpä muista nähneeni koskaan Säpsyä niin kiiltävänä, turkki oli ihanan silkkinen ja harja puhtaan pehmeä.

Säpsy rentoilee arvosteltavana.

Näyttelyssä oli kivasti osallistujia, parisenkymmentä hevosta taustajoukkoineen ja yleisöäkin. Aurinko paahtoi kuin kesäpäivänä ja tuulenvire piti ötökät poissa. Hienoja hevosia, shettiksistä puoliverisiin, tammoja ja ruunia, nuoria ja vanhoja (vanhin papparainen 27v. tuli hienosti koko kisan kakkoseksi!).

Miinan sivuilta löytyy upeita kuvia näyttelyyn osallistuneista!

Myös Annakaisa otti upeita kuvia Säpsystä.

Kumman jalka nousee reippaammin?

Säpsy käyttäytyi hienosti ja rauhallisesti, olisi jopa saanut olla hiukan säpäkämpi, mutta kai se aurinko kuumotti ponin rennoksi. Hyvin se kuitenkin liikkui. Omassa arviointiparissaan Säpsy vei voiton ja pääsi punaisella ruusukkeella ykkösryhmään.

Säpsyn paria (parit määrättiin iän mukaan), pientä söpöä shettispoikaa arvioidaan ja Säpsy hurmaa yleisöä.

Ykkösryhmän kehällä Säpsy pärjäsi myös aika hyvin. Se sai erikoispalkinnon "tuomarin suosikki" ja oli aika viime tinkaan asti kisaamassa BIS-titteleistä, kunnes lopulta sai lähtöpassit muistaakseni viiden hevosen vielä jäädessä kehään.

Punaisen ruusukkeiden saaneiden hevosten kiertäessä kenttää ympäri, Säpsy ottaa joukossa lunkisti, malttoi se sentään askeltaa isoa näyttävää käyntiä vaikka päivä oli ollut pitkä. :)

Kiitos ja hei! Säpsy poistuu BIS-kehästä ilman palkintosijaa.

Olin tosi tyytyväinen sekä Säpsyn käytökseen, että sen saamiin kehuihin. Tuomarin mielestä poni oli hieno, hyvässä näyttelykunnossa, liikkui hyvin - kaunis kokonaisuus!

Paperilla saatiin seuraava arvio:

Hyvä tyyppi, hyvä tammaleima. Rakenne hyvä, sopusuhtainen ja ryhdikäs, hyvä ylälinja, kaunis pää, hyvät kaulanliittymät. Riittävä luusto, melko suorat liikkeet käynnissä, hieman ahdas ravissa, irtonaiset ja tahdikkaat käynti- ja raviliikkeet.

Säpsy on edellisen omistajansa Jennin kanssa käynyt nuorena hevosena match showssa, olisi kiinnostava tietää, mitkä silloin olivat arviot, niin voisi verrata kun ikää on ponilla jo hurjasti enemmän. Hieno oli päivä, ja vaikka Säpsy joutui vielä näyttelyurakan jälkeen kengitykseen, sen hermo piti loistavasti loppuun asti. Vihdoin poni pääsi tarhaan olemaan taas hevonen eikä mamman pikku näyttelyponi. :)

Kuvat: Veera Haukijärvi.

Kuvakirja kesään valmistautumisesta

2007-05-13T13:53:00.000+03:00

Asettumista kesäelämään

2007-05-08T09:38:00.000+03:00

Olipa jo mahtavan kesäinen ilta eilen. Ehdin Säpsyn luo vasta iltakahdeksan kieppeillä. Kävimme kentällä kevyesti verkkailemassa (ja helikopterinkokoisten hyttysten syötävänä). Sen jälkeen istuskelin ponin selässä, annoin sen evästää vihreää ja kuuntelin lintujen laulua täynnä olevaa iltaa. Oli lämmintä ja rauhallista, muut hevoset olivat jo asettuneet yötä vasten ruokiensa ääreen. Osa on ollut yötä ulkona jo kauan, Säpsykin jäi sitten yöksi ulos omaan tarhaansa. Luksuksena sillä on tarhassaan pikkumökki, jossa se kylläkään ei koskaan oleile.

Laitumet vihertävät jo, vaikkei hevosia sinne aivan vielä voi päästääkään. Säpsy aloitti kuitenkin jo viikonloppuna laidunharjoittelukauden, kun päästin sen tunniksi pienelle aidatulle "viheriölle" ruohoa ahmimaan. Aidan takana kurkottelivat Bändi ja Kaitsu, joista Säpsy yllättäen tuli paremmin toimeen muita hevosia kohtaan ärhäkän Bändin kanssa, kun taas Kaitsun kanssa väleistä muodostui riitaisat. Tuntui, että Säpsy oikein tahallaan kävi ärhentämässä aidan takana, kumpikin hevosista kiljui, Säpsy polki etujalkaa ja Kaitsu käänsi takapuolta. Ruoho vei kuitenkin Säpsyn suurimman huomion, ja pojat joutuivat kateellisina katsomaan tarhastaan neidin herkuttelua.

Kuukauden päästä muutetaan taas kesäksi Parvelaan, jossa Säpsy saa viettää ulkoilma-laumaelämää ja josta tulee minunkin kesämaailmani taas heinäkuuksi. Toki siellä muutenkin käyn Säpsyä liikuttamassa, joten aivan lomalle Säpsy ei pääse, ellei sitten elokuulla joksikin aikaa.

Kesälaitumia ennen on kuitenkin vielä jännättävää: match show kotitallilla helatorstaina, ja ehkäpä ne Säpsyn hampaatkin pitäisi raspata, viimeksi on raspattu syksyllä, joten vielä kerran eläinlääkärinkin kynsiin poni saattaa joutua ennen traikkuun astelemista.

Iloa ja ikävää

2007-04-25T07:18:00.000+03:00

Hyttyset ovat todellakin palanneet. Sen arvaa jo siitä, miten yleensä mutaa ja likaa välttelevä Säpsy löytyykin tarhasta tarkasti itsensä mudalla kuorruttaneena. Eilisen ratsastustunnin jäljiltä myös omat käsivarteni ovat aivan paukamilla.

Tunnilla oli jälleen mahtavaa, nyt jouduimme tekemään töitä tavallistakin tarkemmin, kun treenasimme ensin KN Specialin kuvioita paloissa koulukentän kokoisella alueella, ja lopuksi kumpikin ratsukko sai luvan esittää koko radan valmentajan kriittisten silmien alla. Itselle oli haastavaa, kun joutui keskittymään joka askeleella, kun tila on pieni, kulmat tulevat nopeasti vastaan: juuri kun on vasta päässyt keskiravista kiinni, pitääkin jo kiinnittää huomiota kulman ratsastamiseen.

Mielenkiintoista oli havaita myös muutos Säpsyssä. Se sai kehuja liikkeestään ja eteenpäinpyrkimyksestään (kunpa vielä ratsastaja oppisi istumaan siellä liikkeessä mukana...). Kouluradalla poni oikein kuumeni, ehkä se, että tehtävä ja siirtyminen seurasivat toistaan nopeassa tahdissa, sai sen ennakoimaan, ja se oli laukkaosuuksien alkaessa jo aivan täpinöissään. Laukannostoista tuli mielenkiintoisia, kun ensimmäinen askel suuntautui räjähtävällä voimalla suoraan ylöspäin, jihaa.

Suruakin. Aina on yhtä vaikeaa ja surullista, kun tuttu hevonen lopetetaan. Ja kun kuolemaa ei itse näe, tuntuu niin epätodelliselta tulla seuraavan kerran talliin ja se hevonen vain on poissa. Mietin eilen, miten oikein itse kestäisinkään Säpsyn kanssa tuon (väistämättä joskus eteen tulevan) tilanteen. Se on niin kauan ollut niin merkittävä osa elämääni, ja kaikista ajoittaisista hammastenkiristelyistä huolimatta se on minulle kuitenkin enemmän ilon tuoja. Niin moni hevonen on tutuilta mennyt, mikä tapaturmaisesti, mikä vanhuuden tai vamman takia. Lopetuskertomuksia kuulleena tiedän hieman mitä odottaa, mutta silti pelottaa se hetki, kun oma hevonen on siinä edessä elottomana - miten kova isku se tulee olemaankaan. Säpsyllä on ollut kaikenlaisia vammoja ja ehkä jotenkin on itselle tullut sellainen illuusio, että kun se aina on niistä selvinnyt kuiville, niin käy aina, Säpsy on ikuinen. Mutta eihän se niin ole.

Tänä keväänä minulle on kuitenkin todentunut se, että hevonen todellakin on parhaassa iässään n. 10-vuotiaana. Ei olisi tullut kuuloonkaan, että Säpsy 5-6 vuotta sitten olisi tällaisessa ratsastettavassa kunnossa ja liikkuisi näin hyvin, etenkään kun taustalla kummittelee vielä vatsalihasten vamma. Nyt 11-vuotiaana sillä on lihaksissa sellaista voimaa ja kestävyyttä, mitä aiemmin ei ollut, ja se osaa myös käyttää itseään paremmin. Ja ehkä (ehkä?) se on myös aiempaa viisaampi ja tasaisempi henkisestikin.

Kundi

Kesää kohden

2007-04-20T09:43:00.000+03:00

Varsin valoisalta näyttää elo huhtikuun hännillä. Säpsy on kutakuinkin entisensä, vamma ei tunnu enää vaivaavan ja ajoittain poni liikkuu mahtavasti. Se näyttää hyväkuntoiselta ja hyväntuuliselta. Ainoa miinus tällä hetkellä on siitepölyallergia, joka parin vuoden hiljaiselon jälkeen on taas palannut vaivaksi asti. Nyt ei ole vielä niin pahana kuin kolmisen kevättä sitten, jolloin jouduttiin turvautumaan lääkekuuriin, mutta ilmeisesti kuivat kelit ja siitepölykauden rysähtäminen päälle samaan yhteyteen saivat ponin yskähtelemään. Ell. sanoi, että tämä kevät on yleisestikin aiheuttanut hevosille tavanomaista enemmän silmien rähmimistä ja muuta allergiavaivaa, eipä auta kuin odotella että menee ohi. Mutta jos ei tässä pikapuoliin tapahdu korjausta tilanteeseen, täytyy varmaan yrittää saada allergialääkettä tai edes limaa irroittavaa Säpsylle. Höyryhengitystäkin voisi kokeilla, jos saan vain hevosen pään pysymään ämpärissä... (mikä normaalisti ei tietenkään olisi homma eikä mikään, mutta... ;)

Lomalomaloma

2007-04-03T11:29:00.000+03:00

Vietimme Säpsyn kanssa puolitoista viikkoa erillämme. Minä matkasin Hollannin kevääseen ja Säpsy jäi koti-Hepolinnaan. Lomailua se oli ainakin minulle, ehkä Säpsykin rentoutui, vaikka se tuntuukin tulevan aina niin mielellään tarhasta vastaan, että kuvittelen sen kaipaavan toimintaa päiviinsä. Ehkä se nyt yksin tarhaillessaan oloonsa hieman tylsistyykin. Kiltisti se oli kuulemma ollut koko lomansa ajan. Kun palasin tallille ja nousin autosta, se kyllä hirnahti minulle, ilmeisesti siis vielä omistajansa tunnistaa. Nyt täytyy aloitella taas ratsastuspuuhat kevyesti.

Hollannissa näkyi hevosia jokapuolella. Amsterdamin kaduilla turisteja kuljettivat mahtavat kylmäveriset tupsujalat, Amstelin varrella oli useampiakin talleja, tytöt syöttelivät vihreää poneilleen, ratsastuskentillä treenattiin koulua. Junan ikkunasta tähyillessä yhden jos toisenkin talon takapihalla oleili pari hevosta, välillä näkyi isoja laumoja valtavilla niittyaukeilla. Scheveningenin pitkällä hiekkarannalla niin turistit kuin paikallisetkin laukkailivat rantaviivaa auringon laskiessa - välittämättä rantabulevardin ratsastuskieltomerkeistä.

Viimeiset hankilaukat

2007-03-11T19:44:00.000+02:00

Kevät tuli ryminällä. Tai no, paremminkin litinällä.

Säpsyllä on tarhansa portilla oma uima-altaan alku, kun ei jäinen maa vielä päästä vettä lävitseen. Linnut pitävät kovaa tohinaa, sirkutusta, vislailua, huutelua ja kraakuntaa. Talvikarvakin jo tippuu ponilta, kaulalta runsaasti, muuten aloitellen.

Lumi tuli niin myöhään, että tuntuu kuin talvi olisi ollut hujauksessa ohi. Ei olla ehditty kuin muutamaan kertaan peltoon hankeen laukkaamaan, kun olen aloitellut varovasti moisen raskaan treenin kanssa. Aloitteluksi jäi, vaikka Säpsyllä tuntuukin kunto nousseen kohisten. Ollaan käyty viikoittain tunnilla, ja yllättävän hienosti ja reippaasti poni jaksaa liikkua. Laukkaharjoituksia ollaan myös tunnilla menty, eikä tunnu Säpsyn maha siitä kipeytyvän. Kaiken muun hienon lisäksi poni on mieleltään varsin tyyni ja rauhallinen - paitsi innostuessaan laukkaamaan lujaa.

Tänä viikonloppuna otettiin viimeiset hankilaukat. Kohta ei laidunpellolle enää voi mennä tallomaan kun lumi hupenee. Tänään, auringonpaisteessa, vein ponin ratsastuksen jälkeen peltoon koskemattomalle hangelle piehtaroimaan. Nautiskeli kovasti, lumeen jäi likainen (turvetta) ja karvainen läntti sen jäljiltä. Säpsyn enkelihevonen (vai Pegasos?) hangessa. :) Ei olisi poni millään halunnut pois pellolta, se lorvaili liinan päässä ja suuntasi kohti hangesta pistävää kiveä. Ja rupesi jyrsimään siitä sammalta! Hei, en mä vielä voi tulla tarhaan, mulla on täällä kauheasti puuhaa... (ainakaan nälkä ei voinut olla, on taas ruuassa pidetty ja mahakin taas pikkuisen kasvanut. ;)

Terapiaponi

2007-03-02T08:21:00.000+02:00

Kyllä hevoset sitten ovat kummallisia.

Säpsy on ollut viime aikoina äärettömän rauhallinen (paitsi tarhaillessa piruetti- ja muut äkkikäännösharjoitukset jatkuvat) ja ratsastettaessa suorastaan tahmatassu. Tunnillakin sitä sai pyytää eteen ja eteen ja liike-energiaa ei tuntunut olevan yhtään jäljellä. Olin jo huolestua, ruokaa on lisätty roimasti ja poni senkun rauhastelee - onko se kipeä?!

Mutta sitten kun itse olen ollut hieman allapäin ihan muista asioista, Säpsy tekeekin kaikkensa. Se alkoi liikkua hienosti ja oli niin herkkä avuille, että yllätyin. Toisella kertaa kun olimme tunnilla, se yllätti jopa opettajan suorituksillaan. Laukka vain vielä rupesi jännittämään - tehtävä taisi olla liian haastava kun emme ole kauheasti laukkailleet, joten neidillä hieman päässä kuumeni.

Mutta uskomatonta, miten hevoset juuri silloin, kun tarvitsee lohdutusta, osaavat antaa kaikkensa ja ilostuttaa. :)

Hankea ja aurinkoa

2007-01-29T08:16:00.000+02:00

Viikonloppuna ehtii nauttimaan hienoista talvikeleistä valoisan aikaan. Sunnuntaina aurinko paistoi ja hanki kimmelsi. Loistava päivä "ratatreenille" á la toipuva poni (ravureiden ratatreenit ovat asia erikseen :). Ravailimme tilaa kiertävää harjoitusrataa. Päästessään liikkumaan kunnolla, isoa ravia, Säpsy ryhtyi oma-aloitteisesti venyttämään kaulaansa eteen alas ravissa. Itse olin lyhentänyt jalustimia, joten pystyin olemaan kevyessä istunnassa. Toivottavasti selän lihaksisto pääsi nyt oikein hyvin töihin ja toisaalta myös venymään hevosen venyttäessä.

Otimme myös pari pätkää laukkaa, kun oli hyvä pohja alla. Loppukäyntien ohessa kävimme pellolla koskemattomassa hangessa kävellen viilentelemässä jalkoja (ja napsimassa muutaman hangesta esiin pistävän kuivettuneen korren, Säpsyn huom.). Aurinko lämmitti kasvoja ja kuivatteli ponin hionnutta karvaa. Ihana talvi!

Tunnetta peliin

2007-01-19T11:11:00.000+02:00

Syksy oli Säpsyn kanssa tavallista raskaampi, sen vamma painoi mieltäni, yhtälailla kuin ylipäänsä hevosen muuttunut tapa reagoida asioihin ja ylenmääräinen hörhelöinti. Jotenkin hevosen kanssa olemisesta katosi sitä iloa, jota siinä siihen asti oli ollut.

Mutta nyt, uusi vuosi alkaa paremmin. Olemme positiivisessa kierteessä: Säpsy on rauhallisempi ja hyväntuulisempi ja sen myötä minä olen myös tyytyväisempi ja iloisempi. Ja kun minä olen tyynen tyytyväinen, kaikille mielialoille herkkä ponini on entistäkin enemmän oma vanha itsensä.

Eilenkin oli tuulinen sää, ja vaikka Säpsy pörhelöi pressun kahinaa, suhtauduin koko viirupöllöilyyn lähinnä huvittuneen rennosti, ja niinpä onnistuimme pysyttelemään nahoissamme, molemmat. Kokeilin ihan vähän laukkaakin, kun oli vihdoin lunta kentällä, ja oikea laukka oli yllättävänkin hyvä (johtuen tosin ehkä Säpsyn tuulienergiasta). Vasemmasta en osaa oikein sanoa, ekat nostot menivät tyyliin pää etujalkojen väliin, pukki, pukki, päänheittely, mutta sitten kun kokeiltiin uudelleen, laukka oli ihan sujuvan tuntuista.

Tuulia hieroi Säpsyn viikonloppuna, ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan Säpsy oikein antautui rentona hoitoon, aiemmin se on tomerana osoittanut mieltä ja ollut turhan vilkas ja eloisa. Ehkäpä rentouden myötä hoito tehosi oikein todella hyvin, hevonen on nyt hyvä ratsastaa, hyväntuulinen, notkea ja letkeä.

Reikä ei tosin ole mennyt pätkääkään umpeen, totesi Tuulia. Niinpä se sitten jää varmasti ikuisesti auki. Onneksi ei maha ole kipeä enää, tällä kertaa jumeja oli lähinnä selkäpuolella.

Mutta onpa ihanaa, kun voi taas nauttia hevosen kanssa olemisesta ja ratsastuksesta ja kerätä siitä voimaa muuhun elämään! (Sen sijaan, että murehtisi ja kiroilisi hevosen pönttöpäisyyskohtauksia). Jos tämä olisi parisuhde, sanoisin tätä uudelleen rakastumiseksi omaan tuttuun kumppaniin. ;)

Comeback

2007-01-11T08:52:00.000+02:00

Uusi vuosi alkoi taas 'mielenkiintoisissa' merkeissä. Sään mielenkiintoisuudesta ei jaksa enää puhuakaan... :(
Uuden vuoden jälkeen Räpsäys oli hukannut nyt vaihteeksi takakenkänsä tarhaan. Kumpikin etukenkä oli jäänyt mudakkoon ennen joulua, joten takaset ja etuset olivat hieman eri "kengitysviikoissa" - takasten kengityksestä oli aikaa, ja niinpä sitten kengän naulat olivat katkenneet (osa kaviossa) ja kenkä hukan teillä. Ei ihme että kengät tippuvat, tilsakumit kun laitettiin silloin muinoin lumimyräkän aikaan, ja ne kun siellä kengän ja kavion välissä liikkuvat, mudan keskellä.

Tero ei kiireiltään ehtinyt tulla aivan samantien kengittelemään ponia, joten Säpsy sai lomaa vajaan viikon. Sikäli hyvin ajoitettua lomaa, että samaan aikaan auton jarrupalat ilmoittivat olevansa finito, ja autottomana viikonlopun yli elellessäni tuli itsekin pidettyä lomaa tallilta.

Olin kuulemassa For the best of the horse -seminaaria Helsingissä ja vallan vaikutuin saksalaiskaksikon puheista - ja teoista, klinikan ratsukoissa oppien teho näkyi niin hyvin, ettei voinut kuin katsoa ja nauttia.

Sikälikin seminaari tuli hyvään saumaan, että Säpsyn vamman jälkeen on nyt kulunut puolisen vuotta kevyesti ratsastellen - nyt on hyvä muistaa, että hevosen lihaksisto on tässä muuttunut taas erilaiseksi ja se tapa, millä kys. "gurut" neuvoivat aloittamaan nuoren hevosen kanssa niin että siitä tulee kestävä ja rento, pätee nyt myös tähän Säpsyn toivuskeluun.

Eilen pääsin taas pitkästä aikaa ponin selkään. Aluksi oli kuin olisi ilotulitusraketin kyydissä istuskellut, sitä se lomailu teettää, mutta tosi nopeasti Säpsy rentoutui, ja oli yllättävänkin miellyttävä ratsastaa. Se oli päässyt eroon ylimääräisestä "joulumahastaan" (mielenkiintoista, heppanen laihtuu sopivaksi, kun meikäläinen ei ole maisemissa, mistähän sekin kertoo! ;) ja liikkui paljon keveämmin. Sanoinkin tallinpitäjälle, että yritetään pitää maha tässä kuosissa - kesällähän se taas levahtaa hurjaksi, mutta siihen on vielä aikaa...

Tylsempi löydös loman jälkeen olikin sitten se, että jalkahaavaan oli kasvanut liikalihaa poissaollessani. Huokaus, ei muuta kuin "ihmerasvalla" voitelemaan, sillä ne aiemmatkin liikalihat ovat kadonneet...

Talven kaipuu jatkuu

2006-12-28T15:21:00.000+02:00

Pah, lunta saisi jo tulla. Onneksi tarhat ovat nyt jäätyneet - ei enää mutaisia jalkoja ja häntiä - vaan kun kaikkialla on jalan alla kova maa, ei paljoa muuta voi hevosen kanssa tehdä kuin kävellä. Onneksi kenttä on tasainen, pääseepä ainakin käynnissä työstämään väistöjä ja taivutuksia. Lisäksi olemme lenkkeilleet jouluherkkuja pois radalla kuutamoiltoina: useita kilometrejä reipasta käyntiä Säpsyn kanssa rinta rinnan, eiköhän siinä suklaakalorit sula itseltäkin.

Mutta lunta, kunnon hankea jo kaivataan!

Säpsy on rauhoittunut kovasti, mutta edelleenkään en luota siihen niin paljon, että uskaltautuisin sen kanssa kahdestaan maastoon. Ja taitavat polut olla muhkuraisiksi jäätyneet nekin.

Säpsyn uudenvuoden vinkki: Silmät kiinni ja suu suppuun, niin mahtuu mistä välistä vain, vaikka joulumahaa olisi kertynytkin!
Säpsäys toivottaa ystävilleen Onnellista Uutta Vuotta 2007!!

Voi Säpsy, Säpsy...

2006-12-18T12:56:00.000+02:00

Ja "yllätys", taas, kun kerran sitten päätän olla menemättä tallille, eikös Säpsy järjestä taas omaa kivaa pientä päänvaivaa. Sitä oli kuulemma perjantaina alkanut ottaa päähän ponipoika Polle, joka omalla puolellaan tarhaa ei suostunut väistämään milliäkään, vaikka kuningatar Säpsy komensi. Polle on kovanahkainen, vaikka Säpsy oli purrut sitä kaulaan, Polle oli päättäväisesti jäpittänyt niillä jalansijoillaan liikahtamatta.

Se oli sitten ollut liikaa neidille. Säpsy oli saanut moisesta röyhkeydestä raivokohtauksen ja alkanut jyskiä itseään porttipuomeja vasten niin, että metallinen putkiaidan pätkä, joka oli alapuomina, oli vääntynyt kunnon kaarelle. Maisa oli siinä vaiheessa noukkinut Säpsyn tarhasta talliin, ennenkuin neiti saisi itse itsensä vapautettua.

Samaisessa nujakoinnissa Säpsy oli, tietenkin, saanut haavan jalkaansa. Jälleen kerran. Aamutallia seuraavana päivänä tekemään tullessani huomasin, että jalka oli tukkina, ja kun raaputtelin mutakerrosta päältä pois, kunnon reikähän sieltä löytyi.

Haavanhoito alkaa olla meille ihan (liiankin) tuttua puuhaa, joten ei muuta kuin suihkuttelemaan vedellä haavaa puhtaaksi ja kaivelemaan sitä mahdollisimman auki, että kaikki liat saadaan ulos. Positiivista kuitenkin, ettei impparista tälläkään kertaa ole tietoakaan, jalka on viileä, ja nyt kun pakastuikin, ei tarhaankaan tarvitse enää kuralta suojaavaa käärettä.

Säpsy pääsi myös takaisin omaan tarhaansa väliaikaisjärjestelyistä. Nyt vain toivomme pakkassäiden jatkuvan, niin haava varmasti paranee ihan hyvin.

Onnistui!

2006-12-14T10:11:00.000+02:00

Pääsimme kuin pääsimmekin tunnille. Oli oikein opettavaista ja haastavia tehtäviä, mm. kokoamisharjoitus, jollaiseen en ollut ennen törmännytkään. Säpsy ravasi aluksi aika jäykästi, vasen puoli, erityisesti lonkankoukistaja on edelleen mutakelijumissa, mutta verryttyään liikkui hyvin ja ajoittain jopa erinomaisesti.

Olin tosi tyytyväinen, poni myös jaksoi tunnin hyvin, väsähti vasta aivan lopussa, kokoamisharjoituksen päätteeksi. Se oli mahavammaiselle sen verran raskas, että onnistumisia tuli ehkä askeleen - parin verran kerrallaan, mutta hyvää harjoitusta juuri oikeiden lihasten aktivoimiseen.

Olihan se Säpsy tosin yllätyksenkin järjestänyt... Säpsy majailee putkiaitojen väliin suljetussa tilapäistarhassa, jossa pohja on edes hieman kuivempi kuin sen omassa tarhassa. Portti oli tehty alapuomista ja ylälangasta. Kun Polle haettiin pois Säpsyn viereltä, Säpsy oli päättänyt, että hän ei tänne jää. Repinyt ylälangan irti ja ponkaissut n. 60 cm:n korkeudella olevan porttipuomin yli. Siitä se sitten oli tallustanut Dainan viereen, ja oli siinä kaikessa rauhassa illan pimeydessä, kun tallinpitäjä hälyytettiin sitä pyydystämään. Säpsy ei tainnut kuulla, että eläinlääkäri kielsi meiltä estehyppelyt. ;) En tajua, miten se oli loikan tehnyt, ilmeisesti vain ponkaissut paikaltaan, vaikka olosuhteet olivat haastavat (liukas kurainen maa, paksu puomi suht korkealla, pimeys). Säpsyn normaalituurilla jotain olisi sattunut, mutta tällä kertaa poni oli täysin ehjä ja ilmeisen tyytyväinen keksintöönsä.

Sormet ristissä

2006-12-13T14:31:00.000+02:00

Voi että, tänään illalla pitäisi olla ratsastustunti. Hirmuinen odotus päällä. Viime viikoilla tunnit ovat peruuntuneet sopimattomien ajankohtien ja Säpsyn kengäntiputusprojektien vuoksi. Tänä iltana haluan ehdottomasti löytää ponin tarhastaan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ja kengät kavioissa. Säpsy on mestari yllättämään, joten nyt on vain pidettävä peukkuja, että pääsemme tunnille.

Sää tekee oman mielenkiintoisen lisänsä. On luvattu jonkinasteista myräkkää, tuulta ja sadetta.
Eilen ponnyllä olikin lepopäivä, kun olin työreissussa Lahdessa. Minkä vuoksi yöunetkin jäivät vähäisiksi, olin puolenyön aikoihin vasta kotona. Täytynee juoda kahvia niin että pysyy virkeänä - meidän vuoromme päätyä opettajan valvovien silmien eteen kun alkaa vasta klo 19.

Ensi lauantaina ravigaala! On iltapuku, hieno huivi ja hurjan korkeat piikkikorkoavokkaat. Jännää! Täytyy ottaa valokuvia ennen lähtöä - harvoin meidän tallin väkeä näkee niin hienoina kuin nyt aiomme olla. Kuranaamio kun on tänä syksynä pukenut meitä, mahtaako sitä tunnistaakaan fiiniä joukkoa.

ps. Nyt voi blogia kommentoida rekisteröitymättä (jos nyt kukaan siihen edes tuntee tarvetta...). :)

Lihaskuntoraportti

2006-12-07T10:52:00.000+02:00

Ja jälleen viikon toipumiskertomus...

Tuulia kävi itsenäisyyspäivänä taas hoitelemassa Säpsyn lihaksia. Reikä edelleen täysin ennallaan. Alan kääntyä nyt sille kannalle, ettei se ehkä menekään umpeen. Tässä on nyt sen verran monta kuukautta jo kulunut. Toisaalta, nyt maha oli täysin kivuton, Säpsy ei protestoinut mitenkään edes hoidon alussa. Sen sijaan lonkankoukistajat olivat turkasen jumissa - mikä johtuu mutatarhassa tallustamisesta. Minua ylipäänsä ihmetyttävät nettikeskusteluissa esiintyvät kannanotot siitä, ettei mudasta hevosille mitään haittaa ole, ihmisille vain. Onhan se nyt selvää, että varsinkin selkäongelmaisille, heikkolihaksisille jne. hevosille jalkojen nosteleminen sitkeästä mudasta tuottaa ongelmia, ja nimenomaan lonkankoukistajien alueelle, mistä jumit helposti leviävät lanneselkään. Sehän on kuin kokopäiväinen punttitreeni kuntosalilla, kun hevonen nykii askel askeleelta jalkojaan irti mudasta - ihmekö tuo, jos menee maitohapoille ja jumiin.

Ymmärrän hyvin, ettei kaikilla talleilla ole hiekkatarhoja, ja millään peltomaatarhat eivät tällaisena tulvasyksynä kuivina pysy, en siis syyttele tallinpitäjiä! Itse pyrin kuitenkin nyt (kun vihdoin taas saatiin kengät etusiin mutaan kadonneiden tilalle) muta-aikaan verkkailemaan iltaisin maitohapot pois lihaksista ja hoidattamaan Säpsyn lihaksiston ammattilaisella, itsekin lääpin minkä osaan. ;) Säpsy myös siirrettiin pieneen, tallin ns. sairastarhaan, jossa pohja on parempi, eikä se joudu siten enää kahlaamaan mudassa polvia myöten. Ell. sanoi, että suurin riski liittyy hevosen kiinni jäämiseen ja siihen liittyvään riuhtomiseen, ja kun itse jäin kiinni saappaineni mutatarhaan, arvelin, että pieni tarha on pienempi paha tässä vammatilanteessa, vaikka Säpsy ei siellä juuri sitten liikukaan.

Oli todellinen yllätys kyllä, miten vatsapuoli nyt sitten olikin täysin kivuton ja lihakset kunnossa. Mikrovirta nähtävästi pitää krampit poissa tehokkaasti. Tuulian kanssa kuitenkin juteltiin, mikä on mielekästä Säpsyn kannalta. Pientä parannusta on liikkumisessa ja lihaksistossa tapahtunut koko ajan, ja mielestäni hevonen on nyt varsin kivuton - ajoittain toki reiän vaikutus näkyy lihaksistossa, mutta suunta on ollut parempaan.

Mutta... Entä jos tilanne pysyy tällaisena? Reikä ei mene umpeen, hevonen pysyy kutakuinkin ok-kunnossa, kun sitä liikutetaan rauhallisesti ja säännöllisesti ja hierotaan parin-kolmen viikon välein? Säpsyhän on harrastehevonen, ei sen mahtisuorituksiin tarvitse pystyäkään. Se kääntyy 11-vuotiaaksi, eli on nuori vielä. Mutta mitä sen kanssa teen? Näin me pärjäillään toki, mutta jos vammakohdan saa pysymään kivuttomana vain säännöllisesti lihaksistoa huoltamalla hamaan loppuun asti, kuinka oikein se on hevosen kannalta? Silloinhan se kuitenkin joutuisi kestämään ajoittain lihaskipua (ja lihaskipu on eläimelle aivan yhtä todellista ja kipeää kuin mikä tahansa muukin kipu).

Tuulia oli kanssani samoilla linjoilla. Harrastehevosta ei yksi reikä haittaa, kunhan se ei aiheuta kipuja. Mutta jos kivut eivät lähde, kuoppa on parempi vaihtoehto. Positiivista Tuulian mielestä oli kuitenkin se, että nyt kohta oli ensimmäistä kertaa täysin kivuton ja muutkin jumit hieronta avasi varsin helposti. Säpsyllä on aiemmin ollut selän kanssa lihasongelmia, ja se on vaatinut yhtälailla säännöllistä lihashuoltoa. Selkäongelmat saatiin pois, kun vihdoin pystyttiin treenaamaan pari vuotta ilman haavoja ja muita haavereita, ja peruskunto saatiin kohdalleen monipuolisella liikunnalla, mm. radalla hölkkäämällä ja laukkaamalla, sekä maastoilemalla (unohtamatta tietenkään kouluratsastelua kentällä). Jos tähän historiaan vertaa, periaatteessa olisi mahdollista saada treenattua hevonen taas lihaskunnoltaan kestäväksi. Reikä on kuitenkin hieman eriasia, kuin vain pelkkä heikko lihaskunto. Toisaalta, nyt kuntopohja on parempi, vaikka syksy on mennyt erittäin kevyesti liikkuen, ja lihaskunto on heikennyt, kevyt liikutus on kuitenkin ollut säännöllistä ja niinpä jotain lihaskuntoa on edelleen jäljellä, emme ole nollatilanteessa.

Olen päättänyt katsoa tilanteen ainakin kesän 2007 loppuun. Laidun on tunnetusti hyvä toipilashevosille, siellä liikkuvat paljon. Jos kevääseen satsataan hoidoilla ja suunnitellulla liikunnalla, on ainakin tehty kaikki tehtävissä oleva. Jos hidas mutta etenevä paraneminen jatkuu, ensi syksynä Säpsyn pitäisi olla jo hyvässä kunnossa. Jos kipuja on edelleen, on aika miettiä uudelleen asioita. Ja tietenkin olemassa on riski, että reikä repeää lisää.

Näillä eväin uuden vuoden alkuun.

Vastoinkäymisiä

2006-11-28T09:41:00.000+02:00

Nyt tekisi mieli pistää koko hevoselämä Säpsyineen pakettiin ja palata asiaan joskus sitten, kun hanget hohtavat valkoisina ja päivä pitenee.

Tarhat ovat ennennäkemättömän kuraliejuisia, ja kun maanantai-iltana kahdeksan aikoihin huristelin tallille antamaan Säpsyn vatsaan mikrovirtaa, löysin kylkiä myöten kuraisen hevosen karsinasta - ilman sitä &¤%#"!} kenkää, joka sen etuseen neljä päivää sitten lyötiin.

Se siitä huomisesta ratsastustunnista. Se siitä hyvästä mielestä, miten hienosti Säpsy liikkui viikonloppuna Tuulian hoidon jälkeen. Pakastuvassa illassa puoli kymmeneltä kotiparkkipaikalle saapuessani mietin, onko tässä kaikessa lopultakaan mitään järkeä...

Farewell!!

2006-11-25T19:34:00.000+02:00

Etana lähti tänään viimeistä kertaa, Säpsyn naapurikarsinasta, pitkälle reissulle, muille maille, mustavihreässä nimikoidussa kisaloimessaan. Ikävä tulee tallin herttaisinta ja kilteintä hevosta. Hyvää matkaa, pappa, ja onnea uuteen elämään!

Ennallaan - mutta parempana

2006-11-25T15:51:00.000+02:00

Säpsy sai torstaina kengän jalkaansa, ja perjantaina palattiin taas ratsastelun pariin. Tarhat ovat melkoista mutavelliä, mutta kenttä mitä mainioin, täysin sula muttei lätäköillä. Jotain iloa tästä kurjaakin kurjemmasta kelistä.

Lauantaina Tuulia kävi hoitamassa Säpsyn lihaksia. Lihakset olivat taas paremmanoloiset kuin viime kerralla. Mutta reikä, se ei ole juurikaan muuttunut, sanoi Tuulia. Hiukan yläkulmassa uutta rustottumaa, mutta muuten entisellään, samankokoinen, reunat selvästi tuntuvina. Meneeköhän se umpeen ikinä...? Jotain kehitystä on silti pakko olla tapahtunut, jos kerran lihaksisto tuntuu paremmalta, kyllähän se kertoo sen mitä oma takapuolenikin on kertonut: poni liikkuu jo selvästi paremmin.

Laukkaa ei kyllä varmaan harrasteta tämän vuoden puolella, kentällä ainakaan, missä joutuu taipumaan päädyissä niin paljon. Radalla voi koittaa pikkupätkiä, jo Säpsyn henkisen terveydenkin takia.

Kuva: Säpsy fysioterapeutti Tuulia Luomalan käsittelyssä.

Ylimääräistä lomaa

2006-11-22T09:33:00.000+02:00

Voi ihme, Säpsy oli ilmeisesti päättänyt hankkia ylimääräistä lomaa ja taiteillut itseltään puolikkaan kengän pois. Kenkä oli katkennut hokinreiän kohdalta, ulkosyrjä oli irronnut, toinen puolikas kengästä oli varsin tiukasti edelleen kiinni kaviossa. Iltatallihommien päätteeksi pääsin sitten taas testaamaan heiveröisiä sepäntaitojani. Vaikka oli hyvät kengitysvälineet käytössä, minulta meni pitkä tovi kotkausten aukaisemiseen ja naulojen nyppimiseen. Siinä taas muistin, miten paljon arvostankaan Säpsyn luottokengittäjää Teroa, kun taiteilin työkalujen kanssa kömpelösti, selkä, jalat ja takapuoli krampissa kyykin Säpsyn mahan alla, sen jalka polvieni välissä ja hiki otsalta virraten. On se rankkaa duunia.

Säpsy oli äärettömän nätisti, vaikka kai senkin olo puutui ja lihakset kramppasivat, kun omistaja tuhersi kengänpuolikkaan kimpussa. Pitkämielinen poni, mutusteli vain suullaan ja mietiskeli, että kai tuo tuossa yrittää auttaa. Ei kai senkään olo ihana ollut ollut kavio vinossa toispuoleisella hokituksella ja tyytyväisenä vastaanotti yritykset parantaa tilannetta. Tuli siinä muutama ärräpääkin päästettyä ponin huojuessa, sen sijaan Säpsy säilytti hermonsa. Kummasti ne hevoset tietävät, koska ihminen on oikeasti heikoilla, eikä Säpsy kiltinluontoisena silloin koskaan ole hankala. Samalla tapaa se suhtautuu lapsiin, kun pieniä on selässä, sen hermot kestävät.

Huomenna Säpsykin saa taas uuden kengän paljaaseen kavioon ja pääsemme takaisin ratsastelun makuun.

Uusi rakkaus

2006-11-19T19:19:00.000+02:00

Säpsy on ihastunut - taas... Kundi on vaihtanut tarhastaan tallin etupuolelle Säpsyn naapuriksi ja ovat niin sydänkäpysiä että. Kundi hirnuu miehekkäästi tarhaan tullessaan tai Säpsyn tullessa ja lähtiessä ja Säpsy hirnahtelee sille pehmeästi ja norkoilee Kundia lähimmässä tarhan kulmassa katsellen pehmein silmin komeaa oriherraa. Miten niin tammojen hormonitoiminta laantuu talveksi...? Hieno orihan se onkin, nätin punertavan värinen ja kaunis tähtipää, ja kilttikin vielä. Kelpaa Säpsyn katsella ja Kundikin on tyytyväisen oloinen "naisestaan" - ottaa torkkuja omassa Säpsyä lähinnä olevassa nurkassaan.

Oltiin tänään tunnilla pitkästä aikaa. Kentän pohja oli varsin huono, kiitos sadekelien sulattaman lumen, joten mentiin aika kevyesti. Säpsy alkoi toimia ihan kivasti, ihmeen hyvin se liikkui mahastaan ja huonosta pohjasta huolimatta, pari kertaa lähti ravin hidastuksesta niin kevyesti eteen reippaampaan raviin, että tuntui kuin olisimme leijuneet - sen kaksi askelta. ;) Kovin pitkiä pätkiä poni ei vielä jaksa vatsalihaksillaan itseään kannatella, mutta muutama askel kerrallaan tarpeeksi usein niin eiköhän lihakset siitä vahvistu.
Opekin sanoi, ettei näyttänyt mitenkään rammalta ja polki alleen ajoittain vallan kivasti, joten jotain todenperäisyyttäkin täytyi olla siinä mitä oma perstuntuma kertoi.

Talvea tulee kyllä ikävä... Aamutallille mennessä mittari näyttää +4 astetta aamulla seitsemän aikaan, ojissa on vedenpaisumus ja rata yhtä jäätikköä. Aamusumussa oli kyllä oma aavemaisen hieno fiiliksensä ajella, kun missään ei näkynyt ristinsielua. Mutta muuten, ei tätä kosteutta ja sadetta kaipaisi tähän väliin.

Tulokset

2006-11-16T10:28:00.000+02:00

Laukkailumme teki hyvää Säpsyn päälle. Joskin se on muutenkin rauhoittunut, laukkailua seuranneina päivinä se oli ihan uskomattoman tyyni ja hyväntuulinen. Kentällä kyseli vienosti, että laukattaiskos taas, mutta muuten oli niin onnellisen rauhallinen, että itseänikin alkoi hymyilyttää.

Kuitenkin laukkaaminen sai aikaan vatsalihasten kramppaamisen. Etenkin oikealta terveeltä puolelta maha nykii voimakkaasti kun sitä painelee ja Säpsy irvistelee, että kipeää tekee. Kun vasen puoli ei aivan kanna, tulee oikealle rasitusta.

Testin tulos: henkistä puolta vauhti hoitelisi, vaan fyysinen ei vielä kestä.
Olen nyttemmin verkkaillut kevyesti ja hieroskellut mahaa kera linimentin, saankin krampit hyvin pois, vaan seuraavana päivänä ovat siellä jälleen.
Ajattelin seuraavaksi antaa parin päivän kipulääkekuurin, ja Tuuliakin on jo pyydetty fysioterapoimaan.

PS. Mikä räntämyräkkä eilen! Pikkupurkkini, jota ehkä joku autoksikin saattaisi kutsua, luisteli tallitien sohjossa suhteellisen holtittomasti, vaan pääsin perille ja takaisin kotiinkin. Iltatallia tehdessäni hauiksetkin treenautuivat: märkiä sadeloimia nostellessa. Voi tätä talvea...

Testiajo

2006-11-12T21:34:00.000+02:00

Tallin ympäri kiertävä harjoitusrata on ollut mitä mainioimmassa kunnossa. Kun kerrankin ehdin tallille valoisaan aikaan, päätin kokeilla vähän Säpsyn kunnon rajoja. Maha on ollut nyt viikkoja varsin hyvä, lihakset eivät kramppaa ja vatsaan saa koskea ilman, että Säpsy protestoi. Olen laukkaillut lyhyitä pätkiä, kuitenkin liikutus on ollut suhteellisen kevyttä.

Nyt, puolen tunnin alkulämmittelyn jälkeen, testiajettiin radalla reilu kilometri laukkaa. Ensimmäiset parisataa metriä mentiin vallan lujaa, mutta ponilla loppui kunto aika nopeasti, ja tahti rauhottui.

Loppuverkan jälkeen iskin tallissa linimenttiä mahaan ja selkään,
ans kattoo mitä tulee. Poni ainakin tuntui olevan henkisesti tyytyväinen "tyhjennysharjoituksestaan".

Supermodel Säpsäys

2006-11-05T15:54:00.000+02:00

Säpsyä käytiin kuvailemassa tulevaa lehtijuttua varten. Neiti oli ihan prinsessana harjanselvitysaineen avulla oikaistuissa suortuvissaan ja punaisessa talviturkissaan. Kameramies ei ollut yhtään pelottava, vaan äärimmäisen kiinnostava tyyppi, jonka luo piti päästä haistelemaan. Tiedä sitten, olimmeko eduksemme, Säpsy ei kauaa malttanut seisoskella paikoillaan poseerauskuvissa, kameran napse lakkasi vetämästä huomiota puoleensa aika nopeasti, se kerjäsi porkkanoita taskuistani ja ratsastuskuvissakin menimme matomatala-muodossa pitkin ohjin, kun kentällä oli niin vahva hanki, ettei siellä paljon kouluratsastusta harrastettu. ;)
Kai se Säpsy kuitenkin kauniimpi oli kuin minä hiukset lytyssä ja nokka vuotaen... Ehkäpä minut rajataan otoksista ulos.

Talven vangit

2006-11-01T08:32:00.000+02:00

Toiveeni on kuultu. Talvi tuli ja sellaisella voimalla, ettei ennen ole koettukaan. Mikä myräkkä lokakuun lopun kunniaksi! Yleensä Säpsyllä on ollut hokkikengät jo hyvissä ajoin, vaan tänä vuonna talvi ehti ensin. Onneksi kengittäjä lupasi tulla tämän viikon kuluessa, joten montaa päivää ei tarvitse enää odotella.

Itsekin jäin kesärenkaisella autolla talven vangiksi kaupunkiin. Maanantaina tiet sulivat päivällä, joten uskaltauduin tallille ja ratsastelin kentällä vajaan tunnin. Kentällä ei vielä ollut juurikaan lunta ja pintahiekka oli edelleen pehmeää, vaikka pakkasta oli ollutkin.

Lauantaina Tuulia poikkesi hoitamassa Säpsyn lihaksia. Kuulemma viime kerrasta on tapahtunut suorastaan ihmeitä, lihakset olivat hyvässä kunnossa, selkä noussut ja kaulakin palautunut. Ihanaa, että säännöllinen päivittäinen käyntivoittoinen ratsastelu on tuottanut tulosta. Olen itsekin katsellut, ettei hevonen näytä enää aivan niin surkealta lihaksistaan, kuin mikä se oli pahimmillaan. Nyt sain asiantuntijan varmistuksen asialle. Myös vammakohta tuntui kuulemma paremmalta ja terveemmältä. Arpikudosta on kasvanut, ympäröivät lihakset tuntuvat pehmeämmiltä, joskin reiän reunat edelleen tuntuvat sormiin. Jospa tämä tästä. Viimeistään kuukauden päästä on aika pyytää ell. kontrollikäynnille ultran kanssa.

Torstaina nastarenkaat ja tallille. Maltan tuskin odottaa!

Talven tuloa odotellessa

2006-10-23T08:55:00.000+03:00

Lokakuu on kulunut huimaa vauhtia. Poni pudotteli vielä lokakuun alussa kesäkarvaa pois, yllättävän pitkään se olikin tänä vuonna kesäkarvassa - olisiko lämmin syksy syynä, vaikka tietävämmät sanovat, että valon määrä vaikuttaa karvanvaihtoon, eikä niinkään sää. Siinä missä tallin suomenhevosilla alkoi jo syyskuussa olla kunnon talvikarvaa, Säpsy oli vielä silkkiturkkinen kesäotus.

Vaan ei ole enää. Nyt sillä on jo paksu talviturkki (saa talvi siis jo tulla tämän sateisen harmaan syyssään tilalle, kiitos!), joka tuntui kasvaneen ihan muutamassa päivässä. Samalla ponin väri on muuttunut taas punaisemmaksi. Jännästi nyt vielä talvikarvassakin on näkyvissä "markanpilkut" (yleensä ne näkyvät lähinnä kevään ja alkukesän ja katoavat sitten) tehden turkin sotkuisen eripituisen näköiseksi. Mietin, että olisiko mahavamman takia annettava B-vitamiini sitten saanut aikaan nämä "syyspäistäreet".

Vamman suhteen tilanne on kutakuinkin entisellään. Välillä Säpsy liikkuu hyvin, välillä huonommin. Onneksi se on rauhoittunut huomattavasti, ei rieku enää tarhassa, ja muutenkin on tyynempi. Mikrovirta lienee auttanut kipuun. Mahaan saa jopa koskea ilman, että Säpsy kalistelee hampaitaan... Nyt alkaa viikon kokeilu ilman mikrovirtaa, jännä nähdä, miten kipumittarin käyrä siitä heilahtaa, viime viikot ollaan sahattu aika alhaalla 5-7 pisteessä, eli tilanne on pysynyt hoidon alettua melkoisen stabiilina.

Esteettisesti syksy ei ole järin loistavaa aikaa - pimeät päivät, pörröinen poni (joka vielä menettänyt lihaksiaan, joskin selkä on taas noussut lähes entiseksi, vaan kaula on jäänyt ruippanaksi), kuraa ja märkää takkukarvaa. Seuraavat valokuvat sitten talvella hankien hohteessa, luulen ma.

Tässä kuitenkin yksi muisto kesän alusta Eräjärveltä, kun vielä näytimme ratsukolta. (kuvaaja: Miia N.)

Hoivaa ja toivoa

2006-10-15T15:21:00.000+03:00

Tämän viikon alusta Säpsy on alkanut osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Lieneekö kipulääkityksellä, kevyellä päivittäisellä liikutuksella vai joka toinen päivä mahaan antamallani mikrovirralla vaikutusta (vai b-vitamiinilla ja magnesiumilla vai näillä kaikilla...)?
Se ei enää spurttaile tarhassaan eikä säikkyile ratsastaessa ylimääräisiä. Olen nyt sinnikkäästi ratsastanut sillä tunnin lähes päivittäin, suurimmaksi osaksi käyntiä: aluksi pitkin ohjin kenttää ympäri, myöhemmin hiukan pyytäen mahaa ylös ja askelta enemmän takaa polkevaksi. Selvästi lihasten lämpenemisen jälkeen hevosen liikkuminen muuttuu, aluksi vasemman kyljen on vaikea kannattaa, mutta lämmettyään Säpsy pystyy aina muutaman askeleen kerrallaan käyttämään syviä vatsalihaksia ja kasaamaan itseään hiukan. Ensimmäiset kierrokset ravia ovat kamalantuntuisia, mutta siinäkin lämpeämisen myötä lihasten aktivoituminen auttaa. Olen päättänyt ravailla vartin verran kerrallaan, jotta Säpsy vain oppisi kantamaan itsensä vamman kanssakin. Ainakaan sen paranemista ei auta, jos sen lihakset kuihtuvat pois - silloinhan liikkuminen muuttuu vain vaikeammaksi. Ell:kin kielsi meiltä vain hyppäämisen, itse olen päättänyt olla laukkaamatta, sillä sen jälkeen hevonen selvästi kipeytyy, ja otan muutenkin varovaisen verkkailun kannalta. Sitten kun Säpsy alkaa liikkua paremmin, voidaan liikutuksen rasittavuutta lisätä.

Mikrovirta tuntuu auttavan - ainakin "sähkötyspäivän" jälkeisenä päivänä Säpsy liikkuu aina paremmin. Eilen mentiin jo kierros ravia (40 minsan alkuverkkailun jälkeen) radalla, Pollen ja Tomun hölkätessä kärreineen edessä. Oli hieno huomata, että liikunta tosiaan paransi liikettä. (Hiljainen mutta toiveikas hurraa! mikrovirralle!)

Suru ja ahdistus

2006-10-06T11:44:00.000+03:00

Niinhän se varmistui sitten reiäksi vatsassa eläinlääkärin käydessä. Tilanne on siinä mielessä vakava, että reikä on sellaisella kohtaa, jossa lihaksia on enää ohuelti ja suolia yläpuolella paljon. Pahimmassa tapauksessa jos reikä "tyräytyy" ja suolet pääsevät reiästä ulos, on tilanne korjaamaton. Leikkaukseen ell. ei ryhdy, riski uudelleen repeämiseen suuri hevosen ponnistellessa ylös nukutuksesta herätessä. Mahassa ei tuolla kohden ole sellaista "ylimääräistä" kudosta ompelua avittamaan. Joten ainoa toivo on antaa luontoäidin ja ajan hoitaa.
Reiän kohdalle on jo jonkin verran kasvanut arpikudosta, jospa se sitten aikanaan umpeuttaisi reiän kokonaan, vaikka se aika laaja onkin. Pinnallinen vatsalihas on ehjä, joten jospa se pitäisi "paketin" koossa. Kuulemma ell. ei ole koskaan kuullut hevosella vastaavasta vammasta. Koirilla vastaavia repeämiä on joskus kovien tappelunujakoiden jäljiltä.

Säpsy sai kipulääkettä suoraan suoneen ja on nyt kipulääkityksellä loppuviikon. Lisäksi ell. määräsi B-vitamiinia ja antoi rauhoittavaa minulle talteen hätätilannetta varten. Liikutusta saa jatkaa kevyesti, kaikkia revittelyjä ja voimakkaita, nopeita ponnistuksia on tietysti vältettävä. Sanokaa se Säpsylle, joka riehaantuu tarhassa pienestäkin ärsykkeestä hurjaan hyppelehtimiseen, vaikka on ilmiselvästi kipeä (sen selkälihakset ovat aivan piukeat ja kävelee vasemmalla takasella jäykästi, vatsalihas ei kannattele vasempaa puolta). Tallissakaan sitä ei voi pitää, yksinollessaan hyppii pystyyn kaltereita vasten. Ilmeisesti kipu ja stressitila tekevät siitä tuollaisen sekopään. Ja omistaja katselee epätoivoisena voimatta vaikuttaa muuten kuin yrittämällä vain huolehtia säännöllisestä liikutuksesta, pahinta koko ajan peläten... Laitan toivoni Luomalan Tuuliaan ja hänen antamaansa fysioterapiaan!

Vaikka olen aina tiennyt, että jokaiselle hevosenomistajalle tulee joskus se hetki, että hevosen kuolevaisuus todentuu ja ikäviä päätöksiä tulee tehtäväksi, olen aiemmin miettinyt asioita vasta teorian tasolla. Nyt ajatukset jotenkin konkretisoituivat, ja ell:n lopullista hoitoarviota odotellessa jouduin miettimään, millaisia riskejä olen valmis hevosen kanssa ottamaan, mistä tiedän koska kipu on liikaa ja koska on aika luovuttaa.

Vielä ei ole kuitenkaan luovuttamisen aika. Nyt katsellaan päivä kerrallaan.

Säpsyn mystiset vaivat osa n

2006-09-23T14:27:00.000+03:00

Se jäykkyys ja varsinkin vasemman puolen "huonous" ratsastettaessa, mitä olen pitänyt takapolven rasituksen, olikin sitten jotain ihan muuta...
Fysioterapeuttimme Tuulia tuli hoitamaan Säpsyn, ja teki hurjan löydöksen: Säpsyn vatsalihaksessa kolmen sormen mentävä aukko. Vatsalihas siis revennyt, missä ja miten, ei tietoa. Nytpä tulikin meille mietittävää, joudumme keventämään treeniä, poistamaan harjoituksista kaikki voimakkaasti taivuttavat liikkeet, hyppäämiset ja muut "revittelyt". Hiukan on kuitenkin treenattava, ja koitettava saada poni aktivoimaan vatsalihaksiaan - niitä jäljellä olevia toimivia. Tuulia arveli, että jouluun asti ainakin saamme odotella parantumista. Itseäni arveluttaa, että mahtaako tuo rikkonainen koskaan palautua aivan ennalleen, ei varmaan.

Nyt pitää kutsua vielä ell. ultralla varmistamaan diagnoosin, mutta itsekin mahaa kokeilin, ja reikä siellä oli, eikä vastaavaa löytynyt toiselta puolelta. Miksi ihmeessä Säpsyllä on aina sellaiset vammat ja vaivat, joita ei ole kuullut muilla hevosilla ikinä olevankaan?! Vielä kun saisi taottua Säpsyn kalloon sen, ettei siellä tarhassakaan sopisi revitellä ja tehdä äkkikäännöksiä...

Kuvat: Säpsyn ja Dainan tarhaelämää 23.9.2006.

Pupukorvan syyspöllötykset

2006-09-12T10:02:00.000+03:00

Hohhoi, viilenneet ilmat ja syystuulet ovat saaneet Säpsyn vaihtamaan taas puuhasteluvaihteelle. Samanlainen se oli kesän alussa Eräjärvelläkin: pienimmästäkin syystä intoutui laukkailemaan ja vilperöimään laitumella, kannustaen koko lauman mukaansa pöllöttelyyn.

Nyt se sitten ramppailee tarhassaan pupukorvat päässä pyörien, etenkin jos Daina on otettu jo sisälle. Sateet ovat jo alkuunpanneet tarhan kurastumisen, ja eikös poni sitten jo perjantaina pistellyt menemään tarhassa siihen malliin, että koko mahanalus oli kolmen sentin kurakerroksen peitossa, vuohisniveleen ulottuva häntä nyrkinkokoisissa kuraklönteissä, jalat polvia ja kintereitä myöten kurassa ja kyljissä kurahännän jäljiltä vauhtiraidat. Argh. Ensiksi poni pesulle, sitten hännästä 20 senttiä pois.

Tuulisina päivinä on ratsastuskin ollut - hmm - mielenkiintoista, eikä mielialaani paranna se, että poni pomppasi silmät päässä pyörien suoraan jalalleni, kun olin nousemassa selkään. Kai jalkapöydässä jotain hiusmurtumaa sitten on, turvotusta ja sinerrystä ainakin, eikä isovarvas vieläkään oikein tottele taivutuskomentoja.

Jos jotain hyvääkin neiti pupukorvan liikekannallepanosta: ainakin se näyttäisi laihtuvan mukavasti jo ihan tarhassakin. Ikävä kyllä toinen takapolvi on alkanut vaivata, kaipa se aina pyörähtää sen jalan ympäri pikakäännöksiä tehdessään. Sitä nyt sitten ollaan hoideltu urakalla.

Oltiin tässä ratsastustunnillakin. Uusi valkku, ja kivaa oli! Säpsy käyttäytyi mallikkaasti, ja verryttyään (aluksi liikkuu polven ja siitä aiheutuvan lihasjumituksen takia jäykästi, mutta vertyy hyvin - olenkin päättänyt liikuttaa sitä, toki sen oloa kuunnellen, sillä selvästi levon jälkeen polvi on huonompi) esitti jopa ihan hienoa ravia ja temponlisäyksiä. Laukkakin oli ihan yllättävän pyörivää ja takaset polkivat ajoittain mukavasti. Säpsy sai opelta myös kiitoksia, on kuulemma kiva käyttöhevonen ja herkän oloinen ratsu. Jospa päästäisiin joskus toistekin taas tunnille, tekee hyvää ratsastaa jonkun komennossa, itsekin laittaa silloin 100% peliin, arkiratsastelu tuppaa olemaan enemmän sellaista verkkailua, mikä toki pitää ehkä tuntuman kohdallaan, mutta ei edistä meitä yhtään minnekään.

Syyskuu ja syksy!

2006-09-05T08:52:00.000+03:00

Tuli syyskuu ja syksyiset ilmat. Niinpä Säpsy siirtyi ympärivuorokautisesta laiduntamisesta viettämään yönsä sisällä tallissa. Hyvä niin, sen selkä tuntuikin oireilleen ja mietin, voisivatko äkkiä viilenneet ilmat ja sateet olla syynä. Joskus aiempinakin syksyinä on ollut samanlaista vaivaa ilmojen viiletessä. Taas tuli ponin vietettyä täysimääräistä ulkoilmaelämää lähes neljä kuukautta, kun se alkoi jo toukokuussa olla öitäkin ulkona.
Vaan nyt on siis laidunkesä jälleen takana, syksykin on ihanaa aikaa, vaan jospa sen saisi ilman hirvikärpäsiä...

Kesä muistoissa: Kuvassa Säpsy heinäkuussa Parvelan hevostilalla