Punainen Poni

Säpsäyksen elämää syksystä 2006 alkaen

Wednesday, April 16, 2008

Keväiset illat

Olen olosuhteiden pakosta ehtinyt kipuamaan hevosen selkään vasta illalla kahdeksan jälkeen. Ne illat ovat olleet löytöjä! Päivän sateet ovat siirtyneet, taivas kirkastunut, viileys laskeutuu pikkuhiljaa. Linnut pitävät kovaäänistä kevätkonserttia niin kauan kuin valoisuutta riittää (ja sitähän jo riittääkin!), kurkiaura kaartaa taivaalla.

Säpsy on hoikistunut taas talvikiloistaan, ja reipastunut saman verran. Niinpä se mennä puksuttaa kentällä iloisesti ja eteenpäinpyrkivästi. Mutainen tarha ei sitä kauheasti houkuta liikkumaan, joten ehkäpä ponikin nauttii kentän hyvästä pohjasta ja viileänkirpeistä illoista.

Hiukan joudun Säpsyn vauhtihirmuilua rajoittamaan, sillä sen etusessa jänteen kiinnityskohta reagoi hieman turvottelemalla välillä. Olen kylmännyt jännettä (viimeisiä lumikinoksia metsästäen - lumi tuntuu olevan tehokkain kylmääjä) ja yrittänyt säädellä liikutusta niin, että jänne ei rasittuisi. Ravityöskentely tuntuisi olevan sopivaa kohtuullisin annoksin, mutta laukkakokeilun jälkeen nesteily palasi. Tiedä sitten, olenko taas ylitarkka, Säpsyn turvotteluihin moninkertaisia nestekertymiähän näkee esimerkiksi ratsastuskouluhevosilla ihan järjestään, mutta toisaalta Säpsyjä on minulle vain yksi ja ainutkertainen, ja jännevammaa en halua sille tuottaa.

Kesälaidunkausikin lähestyy kalenterin mukaan, mutta kovin on harvassa vielä viherrys pelloilla. Saa nähdä kuinka myöhäiseksi laitumellelasku tänä vuonna menee. Säpsy matkaa taas Eräjärvelle kesän kynnyksellä, toivottavasti sieltä löytyy taas ponille mukava, oma lauma.

Labels:

0 Comments:

Post a Comment

<< Home