Kadonneet kuukaudet

Jostain syystä kaikki tuoreimmat blogimerkintäni ovat hävinneet, ajattelin. Mutta totta taitaa olla pikemminkin se, ettei ole blogimerkintöjä vuodelta 2010. Jonnekin ovat siis hävinneet ne kuukaudet, talven lumiset ratsastukset pimeällä pellolla, pakkasessa. Aurinkoiset keväthanget, vihreälle totuttaminen, kesäkuun valoisat yöt. Paarmoistakin on jo päästy.

Pitäähän sitä kerran kesässä loikkia este tai pari...



Säpsy on viettänyt kesän virikkeellistä elämää. Se on ollut minun valmennusratsuni sekä Jykke Malmströmin että Sarah-Jane Clarken tunneilla ja terapiaratsuni metsässä. Se on toiminut seuraponina kentällä, kun tallinpitäjämme ja "maestromme" Noora kouluttaa nuorikkoja ratsastuksen saloihin. Se on kiltisti kuljettanut 9-vuotiasta Idaa pidemmälle ratsastuksessa, sekä toiminut leiriponina hieman vanhemmalle Julialle. Lisäksi Säpsy on lakannut olemasta Vollen sydänkäpy (vieroitimme rakastuneen pariskunnan toisistaan tänä kesänä) ja toiminut Pinkun laidunkaverina sekä naapurilaitumen nuorten neitien Lempin, Lissun ja Viivin päällekatsojana. Viimeisten viikkojen aikana se on lisäksi ollut siententähystystorni (hevosen selästä näkee hyvin kantarellit polun varrella) ja sydänsurujen korjaaja. Häppystä (Emmi 2v. versio Säpsystä) on moneksi.

Säpsy ja Ida lasten pienissä kouluratsastuskisoissa kotona (6 osallistujaa, ja kakkossija tuli!)

Kuvat: Minna Kiiso.

We wish you a merry Christmas...

Toivottavasti lunta riittää pitkälle ensi vuoden puolellekin. Jos kohta kenttä olikin koko syksyn vallan hyvässä kunnossa, kiitos kunnon huollon, lumi avaa myös uusia mahdollisuuksia. Pellolla voi ratsastaa mielin määrin matalalta paistavan auringon valossa ja avarasta tilasta innostuen. Joulupukkikin pääsee Hakan vetämän reen kyydissä kylille huomenna (viime vuonna taisi mennä kärrykyydiksi), meidän jouluratsastuskulkueemme saattelemana.

Säpsyltä suukko hyvän joulun toivotukseksi!

Aurinkoa ja keltaisia lehtiä

Syksy on ollut harvinaisen kaunis. Siihen on mahtunut monta metsäkävelyä, auringon paistaessa matalalta keltaisten lehtien lomasta ja hevosten astellessa rennosti kapeaa hiekkatietä pitkin.

Loppukesä oli tapahtumarikas. Pääsimme Säpsyn kanssa osallistumaan kotitallilla Sarah-Jane Clarken valmennukseen ja hänen harjoituksiaan olemme jatkaneet, mikä on näkynyt selvästi ainakin Säpsyn selän hyvinvointina ja lisääntyneenä notkeutena. Tällä viikolla valmennukset ovat Niihamassa. Säpsyä en raaski ottaa mukaan stressaamaan kuljetuksesta, etenkin kun Volle-kaveri ei osallistu, sen kanssa Säpsyn olisi voinut traikkuun pakatakin. Saan lainahepaksi nuoren Huilan.

Syyskuun alussa Säpsy-pahalainen päätti näyttää uudelle tallityöntekijälle ja karkasi laitumelle vietäessä. Poni laukkaili laidunpeltoa edestakaisin riimunnaru jaloissa, eikä antanut kiinni, ennen kuin Noora tuli hätiin. Kepponen koitui tekijänsä kohtaloksi: illalla huomasin takasen jänteessä pullistuman ja lievää turvotusta. Ehdin jo pelätä pahinta, mutta viikon lepo ja kuukauden kevyt ratsastus (lähinnä käyntiä, ravia suorilla urilla myöhemmin) paransi vaivan, joka taisi olla lievä venähdys, vaikka pullistuma pahalta näyttikin. Turvotus oli hyvin lievää ja kipureaktio hyvin pieni, verrattuna yhdeksän vuoden takaiseen jännevenähdykseen (samassa jalassa).

Karkuretkeä lukuunottamatta Säpsy on ollut koko syksyn kiltti kuin enkeli. Se vaikuttaa tyyneltä, aikuiselta!?!, onnelliselta ja hyvinvoivalta. Ida 8v. on siirtynyt kesän ja syksyn myötä shettisratsastajasta Säpsy-kuskiksi ja viime viikkona aloittivat laukkaharjoituksetkin yhdessä. Säpsy on uskomattoman rauhallinen, kiltti ja tottelevainen, ja Idalla on vahva luottamus poniin. Yhteinen ruusuketilikin on ratsukolla avattuna: lasten leikkimielisissä kisoissa kouluradalla tuli sijoitukseksi 3. ja este(maapuomi)radalla voitto kotiin ja sinivalkoinen ruusuke. Säpsy oli elementissään, kun näki puomiradan ja suoritti tehtävän ylivoimaisella ajalla ja puhtaasti.

Ida huolehtii osaltaan Säpsyn liikutuksesta, itse käyn ratsastamassa nelisen kertaa viikossa. Ehkä kesämahakin ohentuu tällä viikkoaikataululla... :)

Uusi ihastus

Säpäkkä sinkkutyttö Säpsäys on löytänyt taas uuden rakkauden. Uusi poikakaveri joka kesälle...

Uusi mies ei olekaan yllättäen tilan korskea jalostusori Leevi, sen äänekkäät lähentelyt (aidan takaa) saavat korkeintaan osakseen laimean vilkaisun. Säpsyn sydämen valloitti tänä kesänä hieman varttuneempi herrasmies Volle. Pariskunnan kuhertelua (ks. kuva) yhteisellä laitumella saavat seurata niin seurueen kolmas pyörä Pinkku kuin parin laidunlohkon päässä yksinäistä poikamieskesää viettävä, parin vuoden takainen heila Viki.

Säpsyn ja omistajansa kesäloma oli ja meni, samalla taisivat mennä myös Suomen helteet tältä kesältä. Paluu arkeen alkaa pikkuhiljaa.
Helteiden jäljestä seuranneet sateet saivat myös mutamonsterin palaamaan. Vankkeneepahan hauikset taas piikkisukaa ja pölyharjaa käytellessä...

I <3 my little pony

Aurinkoisena, mutta tuulen viilentämänä iltana metsässä ratsastaessani mietin, miten onnellinen olen juuri tämän pienen punaisen hevosyksilön kanssa elämisestä. Pitelin ohjasperien solkea löysästi sormieni välissä ja katselin männynlatvojen välistä pilkottavaa taivasta, kuuntelin lintujen laulua, edessä ponin pitkä kaula ja tuulen pyörittelemän harjapörrön välistä pilkottavat pitkät korvat, jotka hyväntuulisesti mutta valppaina tarkkailivat ympäristöä.

Vaikka Säpsy ei ole varsinaisesti kaunis tai laadukas, se on yritteliäs, hyvä ja miellyttävä ratsu, enimmäkseen terve, myönteisesti ihmisiin suhtautuva hevonen, jonka kanssa valmentautuminen ei ole pakkopullaa tai tuskallista tuottamatonta puurtamista, vaan jonka selässä voi kokea oppivansa asioita valmentajan ohjauksessa. Toisaalta se herkkyytensä ja avoimuutensa kautta opettaa itsekin minulle paljon - ehkä eniten omien tunteitteni ja kehoni hallintaa, sekä luottavaista vuorovaikutusta: kuuntelemista ja kertomista.

Vaikka ponilla on ongelmansa, vahva eroahdistus ja eläinlääkärikammo päällimmäisinä, sen kanssa toimiminen on enimmäkseen sujuvaa ja mukavaa harrastamista. Jos kohta se elääkin tunnetilansa voimakkaasti, välillä ylikierroksille hermostuneena jääden, koen kuitenkin, että avoimen ja kommunikoivan eläimen kanssa harrastaminen on iloisempaa ja antavampaa kuin tasaisen, ehkä hieman sulkeutuneen puurtajan. Näiden vajaan yhdeksän vuoden aikana olen sitäpaitsi jo oppinut, miten vaikeissa tilanteissa toimitaan, ja samalla näitä tilanteita tulee yhä vähemmän ja vähemmän. Ehkä myös nopeasti reagoivasta, helposti hermostuvasta hevosesta on iän myötä kuoriutunut rauhallinen, uusiin asioihin maltillisesti ja uteliaastikin suhtautuva aikuinen tamma - jonka kanssa päivät ovat kiinnostavan vaihtelevia, eivät koskaan ennalta-arvattavia tai tylsiä.

En osaa edes kaivata muunlaista hevosta kuin tällaista tuttua, läpikotaisin ymmärrettävää kaveria, jonka kyydissä voi matkustella omissa ajatuksissaan keväisen metsän läpi, joka palkitsee luottamuksen yllättämällä positiivisesti, jonka selkään voi laittaa kenet tahansa aloittelijan tai lapsen ja joka tuulen puhaltaessa viskoo päätään ja jännittävissä kohdin puhisee ja hiipii, mutta kulkee kanssani kyselemättä. Jonka kanssa voi harrastaa tavoitteellisesti juuri sillä tasolla kuin omat tavoitteeni ovat. Omalla ilmeikkäällä [söpöllä] persoonallaan, ja ystävälliseen kohteluun myönteisesti käytöksellään vastaavana, kommunikoivana luonteena se myös tekee suvaitsevaisuustyötä maailmassa, jossa sekarotuinen hevonen on niin usein ongelmajätettä, kiertolainen, tai rakennehirviöksi nimetty kauhistelun kohde.

Hyttysiä ja hikoilua

Vastahan tässä vielä lumi sateli maahan... Kevät rysähti niskaan täydellä voimalla. Yhtäkkiä huomaan ratsastelevani sulalla kentällä auringossa ilman takkia. Verenhimoiset hyttyset hyökkivät kimppuun ja maastopolulla ratsastaessa metsä kaikuu linnunlaulusta.

Säpsy muutti pääsiäisenä ihanan kaverinsa Pinkku Pinkertonin kanssa samaan tarhaan ja siis pois pihatosta ja pihattolaumansa seurasta. Pieni laihdutuskuuri ennen laidunta on tavoitteena. Tammat tunsivat hyvin toisensa, sillä olemme ratsastaneet niillä usein yhtä aikaa. Niinpä niille ei tullut juurikaan alkukähinää, Pinkku näytti Säpsylle etukaviolla kaapin paikan ja Säpsy väisti kuuliaisesti.

Paitsi laihdutusta, myös kuntokuuria on Säpsylle luvassa. Pikkuhiljaa alan nostaa liikutuksen rasitustehoa, jospa kesällä puolinaisesta oloneuvoksesta kuoriutuisi taas kouluratsu.

Kuntokuuri

Parin kurjan talven jälkeen kunnon lumitalvi vain jatkuu jatkumistaan. Lunta tulee lisää, lisää... lisää! Pakkanen pysyttelee puolestaan siedettävissä lukemissa, mikä luo ihanteelliset ratsastusolosuhteet. Lumesta on se etu, että kenttä pysyy hyvässä, ratsastettavassa kunnossa - ja mikä onkaan ihanampaa kuin kulkea metsäpolulla ja kiertää ympäri lumista peltoa aurinkoisina päivinä.

Maastolenkeillä saamme ihastella luonnon ihmeitä ts. valkohäntäpeuroja, jotka notkuvat ruokailemassa pellon reunamilla. Säpsy ei juurikaan peuroja pelkää - eivätkä ne Säpsyä... Niille saa oikein huudella ja vihellellä, että häipyvät tieltämme.

Onnettomuuteni takia talven ratsastuskausi katkesi helmikuussa, enkä pariin viikkoon pystynyt hevosen selkään kipuamaan. Onnettomuus tuli sikäli huonoon aikaan, että olin juuri päässyt hyvään vauhtiin oman ratsastusasentoni korjaamisessa centered riding -tunnilla saatujen oppien mukaan. Olin todella motivoitunut korjaamaan virheitäni, ja kiinnitin huomiota toispuoleisuuteeni ja ylävartaloni asentoon aina ratsastaessani. Tein saamiani hengitys-rullausharjoituksia aina alkukäynneissä hakien niiden avulla oikeaa istuntaa.

Ratsastustauko sai minut kuitenkin hukkaamaan tuntumani oikeaan istuntaan, ja vasemman jalan vammasta johtuva varovaisuus sen käyttämisessä ja hermotuksen puuttuminen/heikkous osasta jalkaa ei suinkaan istuntaa paranna. Onneksi nyt sunnuntaina on tiedossa taas centered ridingia!

Olen myös aloittanut Säpsyn kunnonkohotuksen, sen maha on kertakaikkiaan päässyt paisumaan määrättömiin mittakaavoihin, nyt on alettava tehdä muutakin kuin rentoja metsälenkkejä. Pullea poniseni on myös ponneton poni, kun sen kanssa pitäisi kentällä työskennellä. Olimme jo Nooran tunnilla ja olen aloittanut laukkatreenailun - ehkä ehdimme pellollekin vielä laukkaamaan ennen lumien sulamista. Tunneilla käymistä on myös tarkoitus jatkaa, ja koska ratsastus on lähes ainoa ja ainakin hauskin liikuntamuoto, jota jalkani kanssa voin tällä hetkellä harrastaa, ratsastuskertojen määrän, keston ja rasittavuuden lisäys tekee varmasti hyvää sekä Säpsylle että minulle.

Voi mikä maha! Kuva: Asta H.